Yhteistyömatka Visit Swedenin kanssa.

Maanantaina kello 5.06 herätyskelloni aloittaa rauhallisen ääntelyn. On aika nousta ylös, hörppäistä kupillinen kahvia ja pakata viimeiset romppeen reppuun. Olemme lähdössä Saanan kanssa Ruotsin Lappiin nauttimaan talven viimeisistä päivistä. 

En ole aamuihminen, joten en voi sanoa pitäväni aikaisista lennoista, mutta herätys matkalle on aina helppo. Meitä odottaa Ruotsissa muutama aktiviteettien täyttämä päivä; laskettelua, hiihtoa, moottorikelkkailua ja kylpemistä. Jo ajatuksena matka on täydellinen päätös talvelle, jonka olen monen vuoden tauon jälkeen viettänyt kokonaan pimeässä pohjoisessa. Matkaa edeltävänä viikonloppuna kävimme avannossakin Kaupinojalla, joten tämän reissun jälkeen saa kevät tullakin.





Tätä reissua olen odottanut 1,5 vuotta. Syksyllä 2015 Ruotsi yllätti totaalisesti ja valloitti sydämeni kauneudellaan. Ja nyt, vihdoista viimein, reissu koitti. Seuraavat pari päivää nautin olostani ja matkakumppanieni seurasta. 

Yhden junamatkan ja kahden lyhyen lennon jälkeen saavuimme perille Kiirunaan. Saimme kyydin Camp Ripaniin missä yövyimme ensimmäisen yön. Siellä teimme lyhyen hiihtolenkin, kylvimme kauniissa Aurora Spassa ja söimme pitkän illallisen.











Hiihtoa odotin etukäteen innolla, koska en ole hiihtänyt vuosiin. Teimme muutaman kilometrin lenkin upeissa maisemissa. Pari kertaa pyllähdin maahan mäessä, mutta ensimmäinen kerta vain virkisti. Lumisia maisemia ehti ihailla hiihdon lomassa ja varsinkin loppumatkasta aloin todella nauttia menosta. Hiihtäminen pitkän tauon jälkeen oli raskasta, mutta samalla virkistävää.

Kylpyläreissu oli hiihdon jälkeen niin rentouttava, että hyvä, etten nukahtanut kylpylän rentouttaville penkeille. Aurora Spa on kaunis kylpylä ja me saimme jokainen omat saunakippomme missä oli paikan itse tekemiä naamioita ja jalkakylpyaineksia. Paikassa oli sitä mukavaa persoonallisuutta minkä perään aina kuulutan.













Mukavan päivän päätti illallinen hotellin ravintolassa. Ruoka oli vähintäänkin herkullista. Söimme muun muassa sienikeittoa, joka on heittämättä paras koskaan syömäni sienikeitto. Tosin mainittakoon, että kovin montaa sienisoppa-annosta en ole vielä ehtinyt syödä, kiitos lievän asennevammani sieniin. Eikä muissakaan ruoissa vikaa ollut, päinvastoin. Ateria oli hieno päätös hienolle päivälle ja uni maittoi kuulkaas illalla hyvin.

Reissu jatkuu vielä, mutta lisää matkakertomuksia myöhemmin!

*Matka on toteutettu yhteistyössä Visit Swedenin kanssa.*


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Voi apua, oletpa ollut tehokas. En edes huomannut, että olit ehtinyt päivittelemään reissukuulumisia lennosta. Camp Ripan oli aivan mahtava aloitus upealle reissulle. Lähettelinkin juuri sinne viestiä, paljonko mun tavaroita mahtoi löytyä mökistä lähdön jälkeen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykällä naputtelin varmaan silloin ku sä teit töitä :D. Haha, mitä vastasivat? Toivottavasti löytyy ees se laturi!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!