Budapestissa riittää tekemistä ja näkemistä. 

Olin tietoinen monista mielenkiintoisista kohteista jo ennen matkan varaamista, mutta lisää kiehtovia paikkoja tuli esille matkan aikana ja sen jälkeenkin. Olen kirjoittanut  kohteista, joissa itse kävin, joten ensiksi laitan linkit niihin. Teksteistä löytyy linkit myös kotisivuille.

Normafan alue (Lasten rautatie)



 



Budapestin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvat kylpylät. Kylpylöitä on useita, niistä tunnetuimpiin kuuluvat Gellertin kylpylä ja Szechenyin kylpylä. Gellertin kylpylä sijaitsee keskeisellä paikalla, Budan puolella, lähellä Szabadságin siltaa. Szechenyin kylpylän sijaitsee kaupunginpuistossa (Városliget) Pestin puolella. Hinnat vaihtelevat.

Museoista minua kiinnostaisi esimerkiksi Maanalainen sairaala (Sziklakórház Múzeum), mikä on ollut käytössä toisen maailmansodan aikaan. Museo sijaitsee Lovas streetillä, Budan puolella, Széll Kálmán tériltä kävelymatkan päässä. Sisäänpääsy on normaalisti kallis, 3600 forinttia (n. 13 euroa), mutta EU-kansalaisille ja opiskelijoille on erikoishintaisia lippuja myynnissä.






Terror Haza, Kauhun talo, vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Museo sijaitsee Pestin puolella, kaupunginpuistoon vievän Andrássy útin varrella. Sisäänpääsy on 2000 forinttia (n. 7 euroa), mutta täälläkin opiskelijoille ja EU-kansalaisille (alle 26-vuotiaille ja yli 62-vuotiaille) on halvempi sisäänpääsymaksu.

Rautatiemuseo voisi myös olla kiva kokemus, tarjolla on erilaisia ajeluita. Museo sijaitsee Pestin puolella, kauempana keskustasta, mutta sinne pääsee busseilla numero 30 ja 120 sekä ratikalla numero 14. Peruslippu yli 18-vuotiaalta maksaa 1200 forinttia (noin 4 euroa).






Memento Park eli Patsaspuisto on nimensä mukaisesti puisto, jossa on esillä kommunistisia patsaita. Ulkoilmamuseo sijaitsee kauempana keskustasta. Budan puolelta bussilla numero 150 pääsee paikan päälle ja liput aikuisilta maksaa 1500 forinttia (noin 5,5o euroa).

Voisin myös harkita käyväni Sotahistoriallisessa museossa (aikuiset 1100 forinttia) tai Budapestin Taidemuseossa (useita hintoja).






Pienen bussimatkan päässä sijaitsee Budakeszin eläinpuisto. Bussilla numero 22, joka lähtee Széll Kálmán tériltä, pääsee paikan päälle. Aikuisten lippu maksaa 1100 forinttia (noin 4 euroa).

Mielenkiintoisiin kohteisiin kuuluu myös Ihmeiden palatsi ja Tulevaisuuden taloKasvitieteellinen puutarha (Füvészkert), Budai ArboretumAqua World -vesipuisto (ilmainen bussi Sankarien aukiolta) ja Vidámpark -huvipuisto.






Budapestissa on päivittäin tarjolla erilaisia ns. ilmaisia kävelyretkiä (tippiä toki odotetaan). Niihin voi tutustua ainakin täällä ja täällä. Erilaisia maksullisia kierroksia laivalla, pyörällä, kävellen ja bussilla on tarjolla runsaasti.

Näiden lisäksi Budapestista löytyy siltoja, patsaita, kirkkoja ja muita historiallisia nähtävyyksiä paljon. Tässä on esiteltynä vain murto-osa siitä, mitä kaupungilla on tarjota matkailijoille. Käykää siis ihmeessä paikan päällä! Tässä olikin kaikki mitä halusin tähän blogiin Budapestista kirjoittaa, mutta eiköhän lisää ole tiedossa sitten seuraavan reissun jälkeen.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Näitä Budapest-postauksia on ollut mielenkiintoista lukea, sillä itse olen käynyt kaupungissa 11-vuotiaana ja muistikuvat ovat hataria – nyt olen saanut paikkailtua pahimpia aukkoja :)

    Ja muuten, heitin sinua aurinkoisella tunnustuksella. Käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on ollut mukava lukea :). Kuvia katsomalla pystyykin paikkailemaan kaikenlaisia aukkoja elämässään ;)

      Kiitos paljon tunnustuksesta!

      Poista
  2. Ihana Blogi! Ja sä onnellinen taidan olla nyt Aasiassa: itse kävin lasten kanssa siellä 1,5 v sitten 5 viikon kiertomatkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentistasi :). Ja juu, täällä ollaan, Malesiassa tällä hetkellä :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!