Phi Philtä matkamme jatkui Koh Samuille. 

Matkan varrella viivyimme vuorokauden Surat Thanissa, mistä matka jatkoi eteenpäin Samuille asti. Majoituimme Samuilla viihtyisässä Green Hotellissa. Hotellissa oli mukava henkilökunta sekä siistit ja tilavat huoneet, maksoimme yöltä noin 13 euroa. Hotellilta vuokrasimme myös skootterit edullisesti, minkä vuoksi varmasti tykästyin Samuihin, vuokraus on mielestäni ehdoton pakko Samuilla(kin). Sillä oli taas kivaa päästellä menemään ja tutustua saareen laajemmin. Kävimme muun muassa vesiputouksilla ja lentokentän ulkopuolella, mutta olisi pitänyt käydä sisällä asti, kenttä kun on kuulemma yksi maailman kauneimmista.


Menomatkalla

Koh Samuin satama
Huoneemme
Samuilla on hyvät tiet ajaa

Menossa metsään
Jonkun maja

Samuilla aika meni nopeasti. Varsinainen rantaelämä jäi kokonaan väliin, kun kävimme siellä vain kerran ilta-aikaan viehättävässä ravintolassa drinksuilla. Siellä tunnelma oli ihana, valaistus oli kaunis ja istuinalustana oli isot tyynyt. Saaren ympäri seikkailun lisäksi söimme herkkuja ja nautimme olostamme ravintoloissa sekä baareissa tutustuen muihin matkaajiin. Minä kävin manikyyrissäkin, mutta vaikka lopputulos oli taitavasti tehty, oli se myös kaamea :D. Värilliset kynsilakat eivät ole koskaan sopineet minulle.. Lopun ajan Thaimaassa käytinkin vain hierontapalveluita ja jätin kynsien huollot muille.



Big Buddha

Tunnelmallinen rantaravintola
Lähdössä pois


Samuin saari on melko pieni, kaunis ja viihdyimme siellä kyllä hyvin. Jos menen saarelle toistamiseen, vuokraan kyllä silloinkin skootterin, koska en usko, että viihtyisin saaren hektisyydessä ilman sitä.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

6 kommenttia:

  1. Ekalla kerralla Samui oli mulle pettymys. Liikaa turisteja ja hankala liikkua paikasta toiseen. Viime talvena kuitenkin jouduttiin tekemään sinne pikavisiitti viisumin pidennyksen takia, mutta viihdyttiin tosi hyvin - vuokrattiin mopo heti satamasta ja sillä kyllä kelpasi päristellä ympäriinsä. Oltiin vain yksi yö, olisi ollut kivempaa olla pidempäänkin. Siellä skootteri on kyllä ihan must! Muuten saaresta ei saa kauheasti mitään irti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan Samuilla on paljon turisteja ja kadut kun ovat paikoin kapeat, niin välillä tuntui ahtaalta, tosin ei edes oltu pahimman sesongin aikaan..

      Olen samaa mieltä, että en olisi saanut saaresta yhtä paljon irti ilman skootteria. Suosittelen ehdottomasti!

      Poista
  2. Kiva katsella noita lämmön kuvia täältä kylmästä:) Upea paikka tuo Thaimaa, haluisin kovasti käydä joskus:) Ihan paratiisin näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuvia on kiva katsella jälkeenpäin, vaikka näin talvella ne herättävätkin matkakuumeen :). Thaimaa on loistava matkakohde, lämmintä, edullista, siistiä ja helppoa. Joten matkustahan ihmeessä sinne joskus :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!