Tulipahan käytyä messuilla! Viime vuonna kävin messuilla perjantaina, koska olin siinä toivossa, että porukkaa ei ole sinä päivänä niin paljoa paikalla kuin lauantaina tai sunnuntaina. Tänä vuonna vierailin messuilla lauantaina ja tungosta kyllä riitti. 

Olin paikalla siskoni kanssa yhdentoista maissa ja niin olivat kaikki muutkin. Päästiin kuitenkin hyvin keräämään esitteitä ja kuunneltiin haastatteluita ja musiikkiesityksiä. Sisko lähti jo aiemmin, mutta itse viivyin melkein loppuun asti. Ennen viittä messukeskuksessa hiljeni todella paljon ja tiskeillä sai asioida melkein yksinään.



Lähdin messuille lähinnä fiilistelemään. Messutarjouksiin en ole koskaan tarttunut, mutta mukaan on lähtenyt aina pino esitteitä ja karttoja ja niitä haeskelin siis tälläkin kertaa. Aikomus oli kerätä niitä vain lähiaikojen potentiaalisista matkakohteista, mutta tarttui sieltä mukaan vähän muutakin. Sloveniasta jäi esimerkiksi vielä entistä kiehtovampi kuva osastolla vierailun jälkeen, että alkoi patikka- ja telttailumatka sinne kiinnostamaan.

Tulevaa matkaa varten löytyi myös muutama hyödyllinen lappunen. Singaporen osasto oli viime vuotista hieman parempi, Malesian osastolta löysin mukavasti tietoa ja Indonesian osastoltakin tarttui kartta, vaikkei se muuten kovin kummoinen ollut.

Mondon lavan vieressä tuli istuttua muutamaan kertaan. Antti Helin, Thaimaan ja Prahan expertti, oli ihanan aurinkoinen esiintyjä. Miehen kertomuksia oli ilo kuunnella. Ja olivat ne muutkin haastattelut hyviä! Matkakertomuksia voisin kuunnella varmaankin loputtomiin, joten hyvä, että istahdin alas.



Messukeskuksessa oli hektistä, kiitos kovaäänisten esitysten, joita tuli jatkuvasti päällekkäin ja suurten ihmismassojen, mutta itse onnistuin pitämään fiilikseni rauhallisena koko päivän. Nautin olostani tungoksessakin, joten päivä oli hyvin onnistunut. Ihmiset messutiskien takana olivat myös ystävällisiä ja auttavaisia, vaikka itse en kovin paljoa kysymyksiä osannut heille heittääkään.

Kävikö lukijoista moni messuilla?


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Sinulla on kiva blogi, liityin saman tien lukijaksi. Olin lauantaina messuilla, paljon oli muitakin messukävijöitä, mutta ihan hyvin sieltä löysi haluamansa. Viihdyin neljä tuntia ihan loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa matkaan :) Mukava kuulla, että sinäkin viihdyit ruuhkasta huolimatta :). Onhan ne messut ihan kiva piriste tammikuulle!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!