Terveisiä Malesiasta! 

Täällä kirjoittelee hieman väsynyt, mutta onnellinen matkailija. Olemme tosiaan tällä hetkellä Johor Bahrussa, Malesian puolella, mutta Singapore on tuossa kivenheiton päässä. Singaporessa olemme toistaiseksi viihtyneet vain pari tuntia, mutta huomenna maanantaina lähdetään sinne päiväksi ja viivytään siellä ehkä sitten paluumatkalla pidempään.

Meillä tuli muutoksia lentoihimme, joten en kirjoittanutkaan Münchenistä. Olimme perjantaina aamulla tekemässä lähtöä lentokentälle kun sain soiton lentoyhtiöltä. He muuttivat lentoja niin, ettei meidän tarvinnut koukata Münchenin kautta vaan lensimme suoraan Frankfurtiin, mistä lentomme Singaporeen lähti.

Helsingin lentokentällä emme onnistuneet tekemään lähtöselvitystä automaatilla, joten suuntasimme tiskille. Siinä oli jotain hämminkiä ja parikymmentä minuuttia meni ennenkuin saimme liput kouraan, mutta eipä meillä mihinkään kiire ollutkaan. Ensimmäiselle lennolle saimme exit-paikat, pidempi lento oli sen verran bookattu että vaihdoimme vain jo varatut paikkamme hieman parempiin. Molemmat lennot menivät nopeasti. Ruoka maittoi, palvelu pelasi ja pidempi reilun 10 tunnin lento meni nukkuessa ja leffaa katsoessa.

Frankfurtin kentällä
Tällä lennettiin Frankfurt-Singapore

Singaporeen saavuimme neljän maissa, noin tuntia etuajassa. Ei Changin lentokenttää ihan turhaan kehuta, mukavan vihreää oli ja passintarkastuksessa ei kauaa mennyt. Kentällä on selkeät ohjeet, joten kaupunkiin pääsykin on vaivatonta. Me kuljimme MRT-junalla. Ostimme automaatista liput Kranjin metroasemalle 4,60 dollarilla (2,75 euroa / 2 hlö) ja hyppäsimme kyytiin. Kranjilla pyörimme hetken huviksemme, mutta nousimme pian SBS:n bussiin numero 170 (3,80 dollaria / 2 hlö), joka vei meidät Singaporen puolelle, kahden pysähdyksen taktiikalla. Singaporen puolella aikaa tuhraantui passintarkastuksessa sekä bussia odotellessa melko kauan, mutta Malesian puolella saimme hymyilevän vastaanoton (virkailija kysyi tiedänkö bändin nimeltä Stratovarius :D) ja löysimme samantien bussipysäkille, johon bussi heti tulikin.

Lentokentältä menossa Kranjin asemalle
Kranjin aseman ulkopuolelta lähtee busseja jatkuvasti Singaporen puolelle

Sen jälkeen sitten seikkailimmekin hetken. Jotenkin sitä matkaillessa tulee usein sekoiltua, vaikka muka on ottanut asioista etukäteen selvää. Itse luen matkailun käytännön asioista kotona aika paljon, mutta sitten jossain vaiheessa tulen päätökseen, että katotaan loput sitten paikan päällä ja kysytään apua. Toisaalta se on kivaa mennä huolettomastikin, koska vanha klisee pitää paikkaansa: Asioilla on tapana järjestyä. Saavuimme siis Kotarayan bussiasemalle, mikä on ihan keskustan vieressä, mutta niin vain pimeällä onnistuimme kävelemään väärään suuntaan. Asemalla oleva rahanvaihtopiste myös sulki ovensa nenämme edestä, joten etsimme automaatin ja taistelimme S-pankin (matkakassamme on siellä) kortin kanssa, mutta emme saaneet rahoja ulos. Danskebankin electronilla sain onneksi nostettua tililtä 800 rm (noin 190 euroa) ja löysimme lopulta keskustaankin.

Keskustaan löydettyämme kävimme hyvässä paikassa syömässä herkullista ruokaa. Ravintolassa oli pöytä, josta sai itse ottaa tai näyttää haluamaansa ja koota omanlaisen annoksensa. Kaksi isoa lautasellista (riisiä, vihanneksia, kanaa) ja vesipullo maksoi 11 rm (2,60 euroa), joten eipä kalliiksi tullut. Ravintola oli kivannäköinen ulkoilmaravintola ja jalkapallo-ottelua fiilistelevät paikalliset toivat sinne hauskaa tunnelmaa.

Hotellin aulasta
Hotellihuoneemme

Yöksi tulimme Danga Bayhin, johon otimme bussin (1,70 rm / hlö) ravintolan edestä. Yövymme kolme yötä Tune Hotelsissa ja maksamme yöltä vajaa 11 euroa. Varauksen hotelliin teimme jo ennen lähtöä, kun tuli halvemmaksi niin. Hotelli on syrjässä rauhallisella alueella, mutta meidän mittapuulla todella laadukas.

Johor Bahrusta kirjoitan lisää myöhemmin, reilu vuorokausi vasta takana täällä, mutta jonkinlaista kuvaa kaupungista ollaan jo saatu. Välietappi tämä silti meille on, jatketaan varmaankin jo tiistaina eteenpäin rauhallisimpiin maisemiin.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

3 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Kiva että alkumatka on mennyt hyvin.

    VastaaPoista
  2. Ei varmaan hienompaa tunnetta voi olla, kun reissu on alussa ja kaikkea kivaa tulossa?

    Mulla on mukana aina Nordeasta hankittu Master Card ja Visa Electron ja kai ne ovat aika hyvin aina toimineet. Mutta hyvä idea kaiken varalta tosiaan voisi olla, että kortit olisivat ei pankeista. Ja tosiaan pitää olla kaksi korttia, jätin kerran toisen alkumatkasta Intiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin juuri! Ekat pari päivää olivat vähän väsyjä, mutta nyt fiilis on jo normaali ja into tutkia maailmaa on kova :)

      Nykyään pidän aina kahta korttia ja mielellään juurikin eri pankeista. Olen ollut kaksi kertaa Espanjassa Sampo-pankin electronilla ja molemmilla kerroilla Sampo-pankilla oli ongelmia (toinen vuonna 2007 tai 2008, jolloin jutusta kohistiin mediassakin paljon), toisella kertaa jouduin odottamaan monta päivää ennenkuin kortti toimi, mutta onneksi siinä vaiheessa oli jo kortti toisestakin pankista. Electronin lisäksi olen myös huomannut luottokortin käteväksi!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!