Aikamme Puolassa oli lyhyt ja lauantaina 2.11. vietimme viimeistä päiväämme Varsovassa. Asunnolta lähdettyämme kävelimme keskustaan ja siellä kuljeksimme ympäriimme hetken. Kahvia metsästäen menimme Starbucksiin.

En itse käy kyseisessä kahvilaketjussa juuri koskaan enkä varsinkaan aiemmin juuri ymmärtänyt sitä hypetystä mitä ketju on saanut osakseen. Sehän johtui ihan siitä, että aloin juomaan kahvia vasta muutama vuosi takaperin ja koko tämän ajan pyrkinyt sen juomista joko lopettamaan tai ainakin vähentämään - jälkimmäisessä kiitettävästi onnistuen. Alkuun en huomannut eri merkkien tai kahviloiden laadussa mitään eroa ja kelpuutin kaikenlaisia litkuja. Nykyään taas, paskan kahvin kyllä tunnistan. Tästä syystä petyn aina kun kupillisesta haaveillen menen kahvilaan ja käytän rahojani kahviin, jota edes desi kermaa ei pelasta. Silloin kun kahvia juon, haluan juoda parasta mahdollista.

Kahvi Starbuckissa 3,90 euroa

Ulkomailla hyvän kahvin löytäminen on joskus haasteellista, Suomessa juon useimmat kuppini kotona tai vierailla, joten siellä ongelma ilmenee harvemmin. Esimerkkinä voisin käyttää vuoden alussa tehtyä reissua Kaakkois-Aasiaan ja siellä erityisesti Malesian kahvi-tarjontaa. Maassa, missä sokeria tungetaan joka paikkaan, hyvän kahvin (kermalla, ilman sokeria) löytäminen oli toisinaan haaste ja parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautuikin se, että ravintoloiden sijasta ostin kahvini kaupasta ja join sitä majapaikassa.

Puolassa en varsinaisesti saanut huonoa kahvia, kyllä ne muutamat kupilliset hyvältä maistuivat. Jostain syystä reissun aikana normaali kahvikupillinen ei vain enää riittänyt, vaan aloin haikailemaan kermavaahdosta ja suklaakastikkeesta kahvin seassa. Suunnaksi siis Starbucks. Ja ah, kyllä oli herkullinen kahvikupillinen, vaikkakin kallis. Alan jo ymmärtämään tätä Starbucksin hehkutusta, vaikka jatkossakin toivon mukaan suuntaan huomattavasti useammin paikallisiin kahviloihin kuin tuon jättiketjun tiloihin.

Varsovan oma tähtien tie
Super Mariooooo!

Starbuckista museoon, minne päädyimme ennen lentokentälle suuntaamista. Lähellä Varsovan keskustan rautatieasemaa sijaitsee Modernin taiteen museo, missä kävimme ihailemassa ja naureskelemassakin modernia taidetta. Esillä on tällä hetkellä näyttely 'In the heart of the country'. Tuliko minusta jossain vaiheessa vanha / typerys / snobi vai onko moderni taide todella vuosien varrella muuttunut mielenkiintoisemmaksi? Isoissa tiloissa olevassa museossa oli meinaan hienoja teoksia esillä ja hyvin monipuolisesti esitettynä.


Lumiukko... Haha
Ja rahaa lattialla
Pieni osa isosta, upeasta kuvasta


Paljon oli valokuvia, veistoksia ja videokuvaa, joiden katsomisessa kokonaan olisi jo yksinään tovi mennyt. Ajatuksia herättävää tekstiä ja videota oli esillä, joten suosittelen käymään paikan päällä! Museo on aina ilmainen ja hyvällä paikalla lähellä rautatieasemaa, joten poikkeaminen ei juuri vaivaa maksa.

Tässä taideteoksessa oli hyviä ajatuksia






Museon jälkeen haettiin pilettimme lentokentälle juna-asemalta. Ostimme tiskiltä yhdistelmälipun junaan + bussiin (15 zlotya) ja menimme vielä kuluttamaan aikaa ja loput rahamme vieressä olevaan isoon ostoskeskukseen. Mitä sitä loppuja zloteja säästelemään, haettiin evästä reppuun.

Siisti juna vei meidät Modlinin juna-asemalle, noin 40 minuutin päähän, missä vaihdoimme lennosta bussiin, joka kuljetti meidät lentokentälle. Helpoksi tehty kulkeminen Modlinin lentokentälle. Lentokentällä menimme suoraan turvatarkastukseen ja odottelemaan koneeseen pääsyä. Kentästä ei juuri mitään sanottavaa, penkkejä ja roskiksia olisi voinut olla enemmän. Sitä kyllä ihmettelin, kun tuntia ennen koneen lähtöä kuulutetaan, että matkustajien tulisi asettua jonoon boardingia varten ja ihmiset tosiaan muodostivat sitten pitkän, tiiviin jonon. Olin siinä jutellut vieressäni istuvan puheliaan ja mukavan puolalais-englantilaisnaisen kanssa, joka sanoi, että tämä tapahtuu joka kerta, ihmiset jonottavat 30-50 minuuttia koneeseen pääsyä eikä hän ymmärrä miksi. Näin oli parin muunkin lennon kohdalla, joten ehkä tämä selittää penkkien vähyyden.

Big city life!

Tapasimme muutaman päivän aikana todella mukavaa väkeä, ihmiset alkoivat jutulle helposti ja auttoivat mielellään ihan pyytämättä. Saman muistan viime reissultani, vaikka englantia puhuttiin paremmin kuin muistin. Hintataso vaihteli enemmän kuin kuvittelin, yhtenäistä linjaa eri tuotteiden hinnoille oli vaikeaa ainakaan näin lyhyellä matkalla löytää. Paitsi että alkoholi oli halpaa kaikkialla. Halutessaan Puolassa pääsee rahoistaan kyllä helpostikin eroon, varsinkin lyhyellä matkalla, vaikka maa on halpa edelleen. Valtava ravintoloiden tarjonta jäi positiivisesti mieleen, värikkäät sekä ränsistyneet rakennukset ja mielenkiintoiset yksityiskohdat myös.

Kyllä Puolaan voisi kolmannenkin kerran matkata, mutta seuraava kerta voisi olla keväällä tai kesällä, jotta pääsisi kunnolla puistoilemaan ja terasseille ihmisiä katselemaan.

Puolasta matka jatkui kohti kiehtovaa Roomaa, missä tällä hetkellä ollaan, tosin enää vain tämä päivä. Kovin on kaunis kaupunki, mutta siitä lisää myöhemmin!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Onpas mukavaa lukea näitä sun kuulumisia reissun päältä :) Näiden sun postausten myötä on noussut kyllä kiinnostus lähteä Puolaan uudestaan. Varsovan ja Krakovan olen nähnyt pikaisesti mutta siitäkin on jo yli 7 vuotta.

    Olen niin samaa mieltä tuosta kahvi-jutusta. Mäkin juon vain ja ainoastaan hyvää kahvia ja panostan mielummin laatuun kuin määrään. Haluan että kahvi on mulle nautinto eikä piriste, ja sen takia sen juominen onkin vähentynyt noin kahteen kertaan viikossa. Kahvinjuonti on parhainta silloin kun se on spesiaali hetki eikä vain rutiininomainen kulautus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanna, kiva kuulla! Suosittelen kyllä uusintaa Puolassa, on lähellä, kaunis ja edullinen maa matkustaa! Sinne Krakovaan menen vielä minäkin :)

      Itsekin olen halunnut päästä takaisin siihen kun kahvia join harvakseltaan ja nauttien, enkä siksi, että ilman kupillista päätä alkaa särkeä :). Kuten oli vielä jokin aikaa sitten, nyt päänsäryt ovat loistaneet onneksi poissaolollaan, kun kahviakaan ei tule juotua joka päivä. Kahvi on yksinkertainen ja halpa rentoutumishetki ja kun tekee sen silloin tällöin rauhoittavassa ympäristössä = parasta!

      Mukavia kahvitteluhetkiä :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!