Blogini pääsi Cisionin listauksella kymmenen parhaan matkablogin joukkoon! Tällä kertaa olen sijalla yhdeksän. Olen todella kiitollinen siitä, että blogini valittiin tuohon mahtavaan joukkoon mukaan!



Aloitin bloggaamisen tosiaan kaksi vuotta sitten ilman sen kummempaa tietämystä asiasta ja tässä ollaan nyt. Olen käyttänyt tähän blogiini paljon aikaa, mutta myös saanut hurjan paljon takaisin. Bloggaamisesta on tullut minulle rakas harrastus. Se on minulle loistava tapa tallentaa matkojani muistoiksi sekä tutustua muihin samanhenkisiin ihmisiin, joille matkusteleminen on intohimo. 

Kiitos siis kaikille teille, jotka olette kommentoineet ja jakaneet mietteitänne täällä blogin puolella, sähköpostissani ja muualla sosiaalisessa mediassa. 

Kommentteja on aina kivaa lukea, koska vuorovaikutus on yksi bloggaamisen parhaimmista puolista. Haluan kuitenkin kiittää myös teitä, jotka tänne säännöllisesti eksytte ja hiljaa seuraatte, toivon mukaan tästä blogista on ollut jotain iloa tai hyötyä teillekin!

Kaksi vuotta sitten aloitellessani mietin hetken millaisen blogin haluan perustaa ja mistä kirjoittaa, mutta kahdessa vuodessa minä olen muuttunut ja luonnollisesti siinä sivussa myös blogini. Mietin esimerkiksi paljon sitä haluanko mainostaa blogissani ja silloin olin sitä mieltä, että en halua. Tämän takia perustinkin blogini nimenomaan Bloggeriin ja aloitin bloggaamisen itsenäisesti. Toistaiseksi blogiini ei ole mainoksia ilmestynyt, mutta yhteistyö-kuvioita saattaa jatkossa jonkin verran näkyäkin. Toistaiseksi olen niistä kieltäytynyt, koska ne eivät ole mielestäni sopineet blogiini.

Muuten tämä blogi tulee säilymään melko samanlaisena kuin ennenkin, mutta koska muutosta on tullut tasaisesti tämän kahden vuoden aikana, niin toivottavaa on, että kehitystä näkyisi edelleen. Kirjoitan edelleenkin omasta näkökulmastani tätä blogia, eli ilmaiset / edulliset vinkit ja budjettipostaukset tulevat säilymään blogissa, mutta toivon blogin tuovan iloa monipuolisesti muillekin kuin budjettimatkailijoille.

Viime kesänä halusin blogiini tosiaan muutoksia ja nykyinen blogin ulkomuoto on pitkän työn tulosta, eikä työ ole vieläkään loppunut. Olen viimeisten kuukausien aikana opetellut paljon kaiken maailman koodeista alusta alkaen ja täysin omin avuin sekä yrittänyt myös kiriä karannutta nykyaikaa kiinni. Sillä viittaan siihen, etten ole aiemmin ollut aktiivinen edes Facebookissa, mutta nyt olen tutustunut sen lisäksi muutenkin sosiaaliseen mediaan uudella tavalla ja huomannut, että vuorovaikutus eri yhteisöissä voikin tuoda paljon hyötyä ja iloa elämään.



Onkin mukavaa, että blogini on huomioitu Cisionin toimesta ja olen hyvin otettu tästä 9. sijasta. Kaikki mukana olevat blogit kuuluvat omalle lukulistalleni, joten suosittelen katsomaan listan Cisionin sivuilta. Onnittelut kaikille joukossa oleville blogeille!

"Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti linkityksiä ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen."

Minua myös haastateltiin viime vuoden lopulla blogini tiimoilta ja juttu julkaistiin juuri ennen kuin blogini vaihtoi nimeä. Haastattelun pääsee lukemaan Adios - matkamedian sivuilta.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

20 kommenttia:

  1. Onnea kanssabloggaajalle! Ja piti vielä sanomani, että näyttääpä hienolta. Erityisesti tykkään sun blogin uudesta nimestä - ihan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Ja samaa sinne, onnea sinulle :)!!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä me :)! Kiitos ja hurjasti onnea sinullekin!

      Poista
  3. WAU, paljon onnea! Tosi hieno juttu, tuollaiselle listalle pääseminen varmasti lämmittää mieltä ja antaa motivaatiota :) Sun blogia kauan seuranneena voin todeta että olet kyllä todella ansainnut tuolle listalle pääsyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna kivasta kommentistasi :). Kyllähän olen asiasta otettu, jotenkin on vain vieläkin vaikeaa ajatella itseään ihmisenä, joka kirjoittelee julkisesti ja että näitä voi tosiaan kuka tahansa lukea. Ja näköjään lukeekin :D

      Poista
  4. Hitsit, tää listaus oli kyllä ihan huisi. Hurjasti onnea vielä multakin ja vau, miten hienolta täällä sun uudessa blogikodissa näyttääkään! Nimikin on ihan mahtava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Inka! Ja hurjan paljon onnea sinnekin :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!