Granadassa tuli käytyä katsomassa kaupungin suosituin nähtävyys, Alhambran palatsi. 


Paikan päällä voi kuulemma olla joskus todella ryysis ja lippujen etukäteen ostaminen on suositeltavaa. Lippuja myydään aamuisin paikan päällä, mutta ne saattavat mennä nopeasti. Lippu maksaa 13 euroa.

Me menimme paikan päälle lauantaina vasta puolelta päivin ja silloin lippuja oli aamupäivälle jäljellä vielä noin 70 kappaletta. Jonossa meidän edessä oli porukkaa melko vähän, joten onnistuimme saamaan liput sisälle lyhyellä jonottamisella. Kello 14-18 välille lippuja oli jäljellä yli tuhat ja vielä lähtiessämmekin (noin neljän aikoihin) yli sata.




Alue on iso ja kaunis. Esitteestä luimme vierailun kestävän keskimäärin kolme tuntia. Me emme käyneet jokaista kulmaa katsomassa, emmekä kauaa pysyneet paikallaan, mutta vietimme alueella silti noin 3,5 tuntia. Kahviloissa istuen tai jossakin alueen monista puutarhassa piknikoiden saisi alueella siis varmasti vietettyä pidempäänkin.



Kyseessä on todella hieno paikka, näkemisen arvoinen ehdottomasti. 

Suuret ihmismassat vain vaikuttivat hieman omaan mielikuvaani paikan upeudesta. Vaikka olen turisti itsekin, niin kyllä se vain on niin, että oma mielikuvituskin on hyvin tarpeellinen siinä, että tuntee jonkin paikan upeaksi. Minun mielikuvitukseni taas toimii huomattavasti paremmin vähän rauhallisemmissa ympäristöissä, joissa pystyy hiljaa ja kiireettä aistimaan alueen tunnelmaa. Varsinkin siis silloin kun kyse on linnoista, luolista, metsistä tai museoista, suurkaupunkien hälinä, huvipuistot ja vastaavat ovat sitten eri juttu.

NASRID PALACE









Alcazaba on Nasrid Palacea vaatimattomampi, mutta myös paljon rauhallisempi, joten pidin sitä hienompana kokemuksena. Linnoituksesta on vieläpä hienot näkymät moneen suuntaan Granadassa, mutta varsinkin Sierra Nevadan huippujen ihailu oli hieno juttu.

ALCAZABA




Alueella on myös muutama museo kaiken muun lisäksi, joissa kävimme pikaisesti. EU-kansalaisille museot ovat ilmaisia. Museot ovat melko pieniä ja ihan käymisen arvoisia nekin.




Museoiden jälkeen kävimme vierailemassa vielä Generalifen puolella, mutta tässä vaiheessa alkoi väsy jo painaa, joten kovinkaan kauaa emme tuolla alueella viihtyneet.




Oletko sinä käynyt Alhambran palatsissa tai olisiko kiinnostusta mennä?


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Käsittämättömiä nuo puistot missä kaikki pensaat on leikelty melkeimpä teräväreunaisiksi! Ja on vain mieletöntä arkkitehtuuria. Tällaista puuttuu Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olenpas unohtanut vastata tähän. Kiitos kommentistasi! Totta, arkkitehtuuri oli tuolla upeaa, kuten Espanjassa muutenkin. Harmi, ettei täällä meillä ole vastaavaa!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!