Kävin Granadassa tiedepuistossa, joka oli todella huikea!

Parque de las Ciencias on tiedepuisto, missä on muun muassa näkötorni, kaunista piha-aluetta erilaisilla vempaimilla, pienen pieni labyrantti, trooppinen perhostalo, planetaario, museon näyttelyitä ja mitä vielä. Itse ostin kuitenkin lipun vain museoon ja 4,5 tunnissa en ehtinyt edes kiertää kaikkia paikkoja!

Lippu museoon oikeutti sisäänpääsyn myös ulkoalueille, mutta ei planetaarioon. Sinne olin kyllä myös ajatellut mennä museon jälkeen, mutta aika ja energia loppuivat kesken.







Tiedepuisto ja varsinkin sen museo on valtava. Jokainen näyttely on iso ja pari kertaa jäin miettimään, että vieläkö tämä vain jatkuu. Esillä oli todella paljon tietoa ja asiat oli esitetty hyvin monipuolisesti sekä mielenkiintoisesti. Useimpia juttuja pääsi itse kokeilemaan!

The Prevention Culture Pavilion






Esimerkiksi ihmisnäyttelyn puolella pääsi haistelemaan, maistelemaan, kuulemaan, näkemään ja tuntemaan kaikenlaista. Nousin esimerkiksi vaakaan, jonka edessä oli läpinäkyvä putkilo ja painoni vaa´alla sai putkilon täyttymään siitä veden määrästä mitä kehossani on. Älyttömän mielenkiintoisia juttuja tuli siis testattua. Osa faktoista oli suunnattu vähän nuoremmille, tai ainakin meidän Suomen kouluissa kyseisiä asioita opetetaan peruskouluissa, mutta kaikki oli esitetty niin kiehtovasti, että tekstejä oli hauskaa lukea.

The Pavilion for Journey through the Human Body










Vierailuni aikaan museossa oli todella rauhallista, muutamaa oppilasryhmää lukuunottamatta. Sain kierrellä näyttelyitä siis täysin omaan tahtiini. Viimeisenä menin käsinukke - näyttelyn puolelle ja sain museon työntekijältä pienen kierroksen näyttelyssä. Sitä ennen hän kuitenkin ohjasi minut katsomaan nukketeatteria ja minähän menin. Espanjalaislapset olivat esityksestä innoissaan. Minulta meni osa jutuista ohitse, mutta eleethän merkkaavat paljon myös, joten fiiliksessä oli helppoa olla mukana.



En tiennyt yhtään mitä odottaa tältä näyttelyltä, joten leukani tipahti lattiaan kun näyttelyn isoimmat "käsinuket" näin! Ne olivat valtavia, mutta työntekijä valisti minua, että ihmisvoimin nukkeja liikutellaan. Esityksessä oli käytetty kymmentä työntekijää, mutta mikäli halutaan nukkejen liikehtivän enemmän, niin työntekijöitä pitää olla muutama enemmän. Nuket ovat kuitenkin kevennettyjä, joten ei työntekijöiden tarvitse bodareita olla.







Monen tunnin jälkeen olin jo nälkäinen ja kellokin läheni sulkemisaikaa, joten jouduin jättämään visiitin siihen. Paljon olisi vielä ollut nähtävää. Alueella on iso piha-alue, mutta tammikuussa ulkona oli viileää, joten en viettänyt siellä kovinkaan kauaa aikaa. Kesällä voisin kuvitella viettäväni tuolla vaikka kokonaisen päivän alueella leikkien ja syöden. Ulkona oli esimerkiksi isot shakki-nappulat ja myös yhdessä näyttelyssä pystyi istumaan alas mukaville penkeille shakkia pelaamaan, joten pelkästään jo sitä pelatessa saisi tunnin kulumaan nopeasti.

The Al-Andalus Science Pavilion






Tiedonnälkäisille ihmisille loistopaikka Granadassa! Paikan päällä viihtyy tosiaan sekä lapset että aikuiset. Lippu museon alueelle maksaa 6,50 euroa.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Oho! Ai siellä olisi ollut tuollainenkin, me kiertelimme syksyllä vain sitä linnoitusta. Meillä ei hotellilla netti toiminut joten paljon jäi tutkimatta mitä olisimme voineet kierrellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen paikka tosiaan löytyi! Ehkä sitten ensi kerralla, Granadaan kannattaa kyllä mennä toistekin :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!