Cancún on suosittu rantakohde Meksikossa, minne mennään myös juhlimaan. Sinne lennetään paljon Yhdysvalloista varsinkin nuorten spring breakkien aikaan, jolloin baarit kuulemani mukaan täyttyvät juhlivista ja villeistä opiskelijoista. Cancún ei kuitenkaan täysin vastannut ennakko-oletuksiani. 

Cancúnin rannan alkupäätä, missä oli tyhjää

Cancúnin hotellialue on reilut parikymmentä kilometriä pitkä ja sen varrella on lukuisia suuria hotelleja, joista monet myyvät all inclusive - paketteja matkailijoille. Tämän hotellialueen varrella on myös monia yökerhoja ja kaikenlaista muuta tekemistä, joten etukäteen oletin katujen olevan tulvillaan ihmisiä ja alueen olevan käveltävissä. Todellisuus on hieman toisenlainen. 

Pohjoispäässä on toki baareja ja hotelleja, mutta yllättävän pienellä alueella kun ottaa huomioon koko alueen pituuden. Etelämpänä on hiljaista baarien suhteen, mutta suuria hotelleja löytyy sieltäkin. Vaikka alueella voi toki helposti kävelläkin, en pitänyt sitä vaihtoehtoa kovinkaan mielenkiintoisena. Syy siihen on se, että all inclusive - hotellien ulkopuolella ei juuri ole mitään ja hotellit ovat tielle päin ja rannat ovat näiden hotellien takana. Mikäli kuitenkin yöpyy tuolla suunnalla, hyvä uutinen on se, että bussit kulkevat usein ja maksavat alle 10 pesoa (noin 50 senttiä) suuntaansa.

Coco Bongoa mainostettiin merelläkin
Rannan eteläpäässä

Noin yhdeksännen kilometrin kohdalla pohjoisempana on yöelämää ja tekemistä enemmänkin. Siellä me vietimme yhden illan, koska halusimme käydä katsastamassa Coco Bongon kehuttuja show-esityksiä, joissa esitetään muun muassa Michael Jackson - esityksiä sekä kaikenlaista muuta hulinaa. Playa del Carmenissa oli vastaava baari, minne menoa olimme harkinneet, mutta lopulta luopuneet ajatuksesta kalliiden hintojen (noin 75 dollaria lippu + juomat) sekä huonojen arvosteluiden vuoksi, joita olimme noista halvemmista lipuista lukeneet. Cancúnin vastaavasta matkakaverini kuitenkin bongasivat netistä hyvän vinkin, jonka päätin itsekin jakaa täällä blogissa, koska emme nähneet tarjouksesta mainoksia missään ja Coco Bongon työntekijöiltä ei välttämättä kysyttäessäkään saa tietoa tästä tarjouksesta.

Yöelämän keskuksia Cancúnissa

Coco Bongoa vastapäätä on baari Congo Bar, jonne on mahdollista ostaa ainakin joinakin iltoina (me olimme liikenteessä sunnuntaina) 30 dollarin 'juo niin paljon kuin haluat' - rannekkeita. En tiedä kuinka kannattava tuo lippu on tuollaisenaan jos aikomus ei ole juoda alkoholijuomia oikein kunnolla (alkoholittomat kuuluivat hintaan myös), mutta tuollaisia vastaavia juomapaketteja tosiaan myydään muissakin ravintoloissa Cancúnissa. 

Congo Barissa jos tajuaa kysyä, saa kaupan päälle kuitenkin vielä sisäänpääsyrannekkeen Coco Bongoon ja tilaisuus kannattaa käyttää hyödyksi! Normaalisti kun lippu Coco Bongon ovelta maksettuna maksaa suunnilleen sen 75 dollaria. Tähän 30 dollarin Congo Barin diiliin ei kuitenkaan sisälly juomat Coco Bongon yökerhossa, mutta sen puuttuminen on todellakin 45 dollarin säästön arvoinen! Niitä juomia kun voi halutessaan ostaa erikseenkin tai juoda vain Barin puolella. Baarit sijaitsevat toisiaan vastapäätä ja Bongossa oli välillä melkoinen tungos, joten tuskin olisimme edes viihtyneet siellä koko iltaa. Congo Barissa porukkaa oli myös paljon, mutta siellä mahtui silti liikkumaan ja juomia ei tarvinnut odotella kauaa. Näiden kahden ravintolan välillä sai myös liikkua vapaasti illan aikana niin monta kertaa kuin halusi, joten tarjous oli senkin takia hyvä.


Congo Barin avaushulinat

Bongon ruuhkaisuudesta huolimatta paikalla kannatti käydä! 

Ensimmäiset 5 minuuttia eivät minua vakuuttaneet. Meneillään oleva esitys oli nojaa - tasoa, varsinkin kun katselimme sitä ihmisryysiksessä ihmismassan takaa ja minä meistä olen se lyhyt, jonka näkyvyys on helppoa peittää. Sitä seuraava esitys liinataiteilijoineen sai leukani kuitenkin loksahtamaan lattiaan ja tunnelmani nousemaan kattoon. Alhaalta päin näky oli todella vaikuttava ja siinä vaiheessa olin iloinen että olimme tanssilattiapaikoilla, koska ne olivat siihen esitykseen koko alueen parhaat paikat! Korkeammalla sijaitsevilta istumapaikoilta ja VIP-aitiosta ylhäällä tanssivat hahmot eivät näyttäneet yhtä vaikuttavilta, se tuli ilmi myöhemmin yöllä toisen vastaavanlaisen esityksen aikana.



Myöhemmin ryysistäkin oli vähemmän, joten tanssimaan mahtui hyvin. Ja tanssiminen kyllä houkuttikin siinä vaiheessa kun Darude pärähti soimaan ja vielä myöhemmin kun Michael Jacksonin kopio astui lavalle. Biisit loppuivat lyhyeen, mutta hienoa se oli siitä huolimatta. Pidin esityksistä ja ilta oli menestys. Mikäli siis haluat nähdä kyseisiä show-esityksiä, mutta et pidä itseäsi niin bilehilenä, että viihtyisit ruuhkaisessa yökerhossa koko iltaa, kannattaa kysyä yli puolet halvempaa vaihtoehtoa Congo Barista.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

0 kommenttia

Kerropas mitä mieltä sinä olet!