Pispala on kahden järven välissä oleva idyllinen kaupunginosa puutaloineen ja lukuisine portaineen. 


Pispalaa kehuu moni Tampereen kauneimmaksi paikaksi ja niihin kehuihin on helppoa yhtyä. Ensimmäisen kerran menin paikalle heti Tampereelle muutettuani kouluni järjestämällä kiertoajelulla, jonka aikana kävimme katsomassa Tampereen tärkeimpiä ja kauneimpia paikkoja. Muistan vieläkin hämmästykseni kun ajattelin, että voiko Suomessa todella olla tällaista! Värikkäitä taloja, suloisia pihoja, korkeuseroja ja niin paljon rappusia, joiden varrella kasvaa pitkää heinää ja pusikkoa sekä metsämansikoita.





Ihastukseni ei ole vuosien saatossa väljähtänyt. Pispala on kaunis. Se on värikäs, omalaatuinen ja luonto on siellä läsnä, vaikka keskustaankin on lyhyt matka. Siellä käveleminen on aina kuin pieni, rentouttava miniloma.






Pispalassa käyn silti melko harvoin. Nykyään vain pari kertaa kesässä. Suosittelen sitä aina kaikille Tampereen kävijöille, mutta alue vaatii oman aikansa. Itse liikun Pispalassa mieluiten kävellen - tämä lukuisten portaiden ja korkeuserojen takia. Alue on kuitenkin ensikertalaiselle laajan tuntuinen, joten autolla tai pyörällä liikkuminen voi olla vaivattomampaa. Liikuit miten tahansa, mikäli viivyt Tampereella päivänkin, harkitse sitä, että annat Pispalalle pari tuntia. Hulppeiden talojen ja järvimaisemien ihailun jälkeen siirtyminen munkkikahveille Pyynikin näkötornille, toiselle ikisuosikkipaikalleni, on kätevää. Myös laskeutuminen alas ja lyhyt patikointi Pyynikin uimarannalle on hyvä vaihtoehto kuumana kesäpäivänä.





Mikäli haluat päästä paikalle nopeasti ilman autoa tai pyörää, ota bussi numero 15 Tampereen keskustasta. Matkassa ei mene reilua kymmentä minuuttia kauempaa.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

10 kommenttia:

  1. Vesi, portaat ja värikkäät puutalot <3

    VastaaPoista
  2. Näytti jotenkin ihan omalta kaupungiltaan :). Pitää muistaa tuo, kun ensi kerran eksyy Tampereelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa muistaa! Alue on kaunis vuoden ympäri, mutta varsinkin näin kesällä pidän siitä itse eniten :)

      Poista
  3. Hyvä ystäväni on juurikin Pispalasta kotoisin, joten oli aina Tampereen vierailuilla käynyt siellä. Nykyään hän tosin asuu Brysselissä, joten eipä tule enää Pispalassa tai Tampereellakaan käytyä, mutta itsekin tykkäsin alueesta tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Annika, että sinäkin olet viihtynyt! Asuinalueena paikka vaikuttaa idylliseltä kun siellä voi nauttia rauhasta ja silti olla lähellä Tampereen keskustaa.

      Poista
  4. Vautsi miten kaunista! Ihania puutaloja <3 Onko Pispala Tampereella alue, jossa on harvoin asuntoja myynnissä ja hinnat "pilvissä"? Voisi luulla näin olevan, tosin en ole tuolla koskaan käynyt joten ihan uteliaisuuttani ihmettelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! Ja vastauksena kysymykseesi; kyllä, Pispala on kallista aluetta. Asuntoja on harvemmin myynnissä ja hinnat kyllä ovat melko korkeita kun ottaa huomioon neliömäärät ja asunnon kunnon. Eli kyllä sieltä vaikkapa 25 neliön yksiöitä välillä on myynnissä semmosilla hinnoilla, että olisi varaa ostaa, mutta kun samalla rahalla saa jo hienompia kämppiä muualta, niin...:D

      Poista
  5. Mäkin pääsin vihdoin nyt kesälomareissulla käymään Pispalassa :) Ajeltiin siellä autolla myöhään illalla, oli kyllä viehättävää seutua! Pitää joskus käydä vielä erikseen jalkaisin koluamassa sitä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit! Siellä viihtyy useammankin kerran :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!