Tampereen keskustan ja kaupungin jakaa Tammerkoski. 

Monet tamperelaiset mieltävät itsensä joko itä- tai länsitamperelaiseksi ja joskus sitä voi kuulla leikkimielistä kiistelyä siitä kummalla puolella on parempi asua. Vaikka nyt ei ole kyseessä suurkaupunki, niin Tampereellakin on yllättävän helppoa oleskella vain toisella puolella koskea suurimman osan ajastaan jos asiaa keskustaa pidemmälle ei toisen puolen juuri ole.




Vaikka itse olen enemmän viihtynyt Tampereella idässä, niin otsikon ei ole tarkoitus väheksyä länsipuolta, josta aion tässä kirjoittaa. Otsikon tarkoitus on vain leikkisästi johdattaa teidät teidät oikean puolen sijasta vasemmalle. Nyt keskityn vain lyhyen matkan päässä keskustasta oleviin paikkoihin. Voisin melkein jopa sanoa, että Pispalan ja Pyynikin seutu on mielenkiintoisinta osaa Tampereen keskustan lähialueista ja siksi uskon matkailijoidenkin viihtyvän siellä itäpuolta paremmin.

Kuva Google Maps

Kosken läntisellä puoliskolla sijaitsee esimerkiksi kaikissa matkaoppaissakin suositeltu Pyynikin näkötorni. Se on paikka minne olen itsekin usein vienyt Tampereelle tulevia tuttaviani, koska tornista on huikeat näkymät Tampereen kaupungin yli, torni on kivalla paikalla metsän ympyröimänä ja lisäksi tornin kahvilasta saa herkullisia munkkeja, joiden perässä moni matkustaa pidemmältäkin.




Tornissa vierailun jälkeen on kätevää laskeutua portaita alas ja ottaa nokan kohti Pyynikin uimarantaa, mikä on kivenheiton päässä. Tämä on se uimaranta Tampereella, minne porukkaa kokoontuu kauempaakin. Kuumana kesäpäivänä hiekkaranta ja iso nurmialue on tulvillaan auringonottajia. Rannalla on pari kahvilaa palvelemassa janoisia ja lisäksi Pyynikin kesäteatteri on täällä.



Pyynikin uimarannalta pääsee kätevästi jatkamaan matkaa kohti Pispalaa, josta kirjoitin aiemmin. Moni pitää Pispalaa Tampereen kauneimpana asuinalueena ja se on myös yksi omista suosikkipaikoistani Tampereella. Kauniit puutalot, alueen korkeuserot ja kahden järven läheisyys tekevät alueesta idyllisen ja se on sen takia loistava paikka kävelyretkelle. Paikan päällä voi myös liikkua kätevästi pyörällä tai autolla ja kulkea kapeita teitä ristiin rastiin. Kuuluisat Pispalan portaat sijaitsevat tietysti myös täällä.

Lisäksi Pispalasta löytyy paljon hylättyjä rakennuksia ja graffiteja. Tunnetuin hylätty rakennus on vanha tulitikkutehdas. Alueella on kuitenkin enemmänkin hylättyjä rakennuksia kuten vanhoja asuinrakennuksia, joita on kiehtovaa käydä tutkimassa. Pispala on Tampereella melko boheemissa maineessa, siellä on monia taiteilijoitakin asunut. Hulppeiden asuntojen ja loistavan sijaintinsa takia se on kuitenkin kallis alue asua.





Pispalan alueella on lisäksi avattu uudelleen uittotunneli, mikä myös kiinnostaa ihmisiä. Vuonna 1968 valmistunut tunneli oli suljettuna yli 40 vuotta ja sitä ei koskaan otettu käyttöön. Lähes 300 metriä pitkä tunneli avattiin uudelleen vuonna 2013 veneilijöille, jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Uittotunneli on mukava vierailukohde, tunnelissa on kuumana kesäpäivänä mukavan vilpoista ja Näsijärven puoleisessa päädyssä on soma kahvila, mistä voi ostaa lettuja ja hengähtää.







Tällä seudulla on mielestäni mielenkiintoisinta ja kätevintä liikkua kävellen. Jos kuitenkin haluaa käydä vain Pispalan uittotunnelilla, niin Pyhäjärven puoleiselle suuaukolle pääsee kätevästi bussillakin. Ainakin bussit 11, 13, 17 ja 29 kulkevat paikan päälle ja pysähtyvät Pispalantorilla. Pispalantorin pysäkiltä pitää kävellä suoraan muutama kymmenen metriä, ohittaa teatteri Mukamas ja ylittää sen jälkeen tie. Tien toiselta puolelta laskeutuu polku alas uittotunnelin aukolle.

Mikäli haluat Tampereella vuokrata pyörän, niin edullisin vaihtoehto lienee ottaa alleen Citybike, jonka kanssa kaupunkia pääsee tutkimaan 10 euron (+ 40 euron pantti) rekisteröitymismaksulla. Bussilla enemmän matkustaville suosittelen matkailijalippua, jonka voi ostaa 6,50 eurolla vuorokaudeksi. Lippu siis maksaa itsensä takaisin jo kolmen matkan jälkeen. Lisävuorokausi maksaa 4 euroa.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Pakko kyllä taas hehkuttaa kuinka kiva on lukea näitä Suomi juttujakin aina! Mun pitäis ihan selvästi päästä käymään Tampereella ihan kunnolla.
    Tiedän ainakin kehen ottaa yhteyttä kun reissua on tiedossa ja tarvitsen matkaopasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa tulla tänne joskus! Ei yhtään hullumpi kaupunki :D. Ja olis hei superkiva toimia oppaana! Muutenkin kanssabloggaajien ja muiden matkustushullujen tapaaminen on mielenkiintoista, joten toivottavasti nähdään joskus edes jossain yhteydessä :)

      Poista
  2. Oi ihana entinen kotikaupunkini! Varsinkin Pyynikille ja Pispalaan on ikävä!

    Tuosta uittotunnelista en ollut kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että olet asunut täällä joskus! Tuo uittotunneli kannattaa katsastaa mikäli sattuu lähistöllä olemaan. Ei välttämättä vierailun arvoinen pidempää, mutta se on helppoa yhdistää kävelyretkeen Pyynikille ja Pispalaan.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!