Syyskuu meni vilinällä ohitse! Nopeasti ohimenevät päivät tarkoittavat kuitenkin myös sitä, että pian on aika lähteä Budapestiin, Unkariin.





Reissu on jäänyt taka-alalle kaiken tohinan keskellä. Ja sillä lailla hyvällä tavalla tarkoitan, on se ihanaa kun on ollut matka odottamassa valmiina. On tullut nautittua tästä nykyhetkestäkin ja Suomen syksystä enemmän kun on ollut tiedossa, että seikkailuja kotimaan rajojen ulkopuolellekin on pian luvassa. 

Lähdemme Budapestiin kolmen hengen porukalla, siskojen kesken. Matka on lahja nuoremmalle, vaikka me isosiskot matkakohteen päätimmekin. Minulle reissu kaupunkiin on toinen, molemmille siskoilleni ensimmäinen. Budapest on ihana kaupunki ja sinne voi hyvin matkustaa ilman suunnitelmiakin, antaen vain jalkojen johdattaa kiehtoviin paikkoihin. 



Varasimme meille majapaikan Airbnb:stä, mistäs muualta. Tarjontaa on kaupungissa valtavasti, joten valinnanvaikeus iski. Harkitsin kyllä hotelliakin vaihtelun vuoksi, mutta jo kolmen hengen porukalla matkustaessa asunnot yleensä tarjoavat enemmän vastinetta rahalle. 

Hienoja kämppiä saa pienelle porukalle yöksi noin 25-35 eurolla ajankohdasta ja sijainnista riippuen, me päädyimme maksamaan neljästä yöstä noin 130 euroa. Viimeksihän yövyin Budapestissa halvassa hostellissa ja neljän yön reissuni lentoineen kaikkineen tuli maksamaan noin 150 euroa. Kaupunkiin tekee siis halutessaan matkan hyvinkin edullisesti mukavuudesta tinkimättä. Tämän reissun budjetti tulee olemaan suurempi jo kalliimpien lentojen takia (noin 90 euroa). Tehtiin ikäänkuin kompromissiratkaisu ja lennetään Helsingistä Norwegianin siivin, mutta palataan Tampereelle Ryanairilla. 





Budapestin tekstini lukeutuvat blogini luetuimpien joukkoon mitä matkakertomuksiin tulee. Toivottavasti tulevalta reissulta tulee mukana uusiakin vinkkejä teille jaettavaksi! Tekemistä ja näkemistä ainakin riittää.

Seuraavaksi siis turinoita Budapestista!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Ihanaa matkaa teille! :) Toivottavasti säät suosii ja siskot tykkää kaupungista (en epäile). Mulla on Budapest käymättä, joten mielenkiinnolla odottelen sun postauksia sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Säät olivat mainiot ja kaupunki myös kaunis! Hieno reissu takana :)

      Poista
  2. Hyvää matkaa !
    On ihan totta, syksyn (ja kaikkiin muihinkin) kiireisiin saa enemmän motivaatiota ja intoa kun on jotain mitä odottaa.
    Pitäkää mukava loma :)

    VastaaPoista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!