Phuketilla on monet kasvot. Saarelta löytyy vilkkaita rantoja, yöelämää tyttöbaareineen, keskikokoisen kaupungin vilinää, lukuisia huvittelumahdollisuuksia, mutta myös rauhallisia poukamia, hienoja vuoristoteitä, luontoa ja eläimiä, paikallista kulttuuria. Jos viettää kaiken aikansa yhden rannan tai vaikkapa Phuket townin läheisyydessä kiertelemättä sen kummemmin ympäriinsä, saa saaresta helposti yksipuolisen kuvan. 



Cape Panwan seudulla on rauhallista. 

Saaren eteläosissa majailevat, pääosin hienoissa hotelleissa yöpyvät, saattavat ensimmäisinä päivinä ihmetellä, että missäs ne suuret ihmismassat oikein ovatkaan kun omalla rannallakaan ei ole ketään. Cape Panwan seutu on siis hyvä kohde rauhallisuutta kaipaaville. Alueella on tarpeellisia palveluita, kuten ravintoloita, hierontapaikkoja ja mopovuokraamoita sekä ylimääräisiä hienouksia, kuten hieno näköalatorni tai pikkuruinen vesiputous metsän siimeksessä. Phuket towniin ajaa skootterilla vartissa, länsipuolen rannoille reilussa puolessa tunnissa. 








Rannoilla on hiljaista, kaupustelijoita ei näy ja rättikaupat puuttuvat tyystin. Ravintoloita ja hierontapaikkoja kyllä löytyy, mutta toisin kuin vaikkapa Patongilla, niiden edessä ei seisoskele sisäänheittäjiä. Tämä on yksi puoli Phuketista ja se näyttää tyystin erilaiselta kuin Patong, Karon tai Kata beach, länsipuolen suosituimmat rannat. Molemmilla on puolensa, jokaiselle jotakin. Cape Panwan seutu sopi meidän parisuhdematkalle loistavasti, myös siskojeni kanssa voisin kuvitella matkaavani sinne. Bilereissulle suuntaisin tottakai muualle.





Tiedä sitten kuinka kauan eteläosissakaan on rauhallista. Phuketissa rakentaminen näkyy kiivaasti. Jokaiseen rannan läheisyydessä olevaan koloon tungetaan joko hotellia tai ravintolaa. Sisämaassa näkyy paljon valmiin näköisiäkin rakennuksia, jotka kuitenkin ammottavat vielä tyhjillään. Phuket on yllättävän iso saari ja turismista huolimatta, sieltäkin siis löytyy vielä rauhallisempia kolkkia, etelän lisäksi myös pohjoisessa on paljon väljempää.





Ao Yonin rannalla vesi on erityisesti laskuveden aikaan matalalla ja varsinkin silloin vesi on todella lämmintä, toisin kuin syvemmän veden rannoilla, joilla itse vilukissana palelen. Rannalla on hyvin vähän ihmisiä ja merellä parkissa purjeveneitä. Oma rantamme ei ollut mutapohjineen niin puhdas kuin Ao Yon, joten laskuveden aikaan huristelimme mielellämme muutaman minuutin matkan mopolla eteläisimmille rannoille lämpimään veteen lillumaan ja sen jälkeen herkullista ruokaa syömään. Rantahiekan läheisyydessä on muutama mukava ravintola, mistä saa kohtuuhintaan todella herkullisia ruoka-annoksia. Muitakin ravintoloita on lähistöllä, joten rannan seutu on oiva paikka illallistaa.





Nautin olostani kaakkois-Phuketissa. Sieltä käsin teimme moporeissuja ympäri saarta, mutta aina niiden jälkeen oli kiva palata takaisin meren äärelle, rauhaan. Katselemaan leikkiviä lapsia ja upeita salamoita, joita oli melkein joka ilta, sateen kanssa tai ilman. Luontoäiti osaa olla pirun näyttävä leidi toisinaan, se tuli taas kerran huomattua.

Valokuvien lisäksi tulin kuvanneeksi muutamia videoitakin. Ei mitään pitkiä pätkiä, mutta yhden haluan tänne blogiin jakaa. Kyllä vaan on soma tapaus! Erakkorapuja tuli rannoilla ihasteltua monen monta kertaa.



Suomeen oli kiva palata joulua viettämään, mutta kieltämättä matkan valokuvia läpikäydessä tuli hetkeksi kaipuu takaisin aurinkoon. Reissu oli mahtava!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Moikka Teea! Kokeilen uudestaan kun en tiedä tuliko ensimmäinen viesti... Kiva kun olet takaisin vaikka ei varmaan haittaisi olla vielä Thaimaassa ;)? Tuonne haluan joskus!! Näyttää ja kuulostaa paikalta, jossa viihtyy, ihania rantoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Jenna! Ei tullut edellistä viestiä ei.. Tämä Blogger sekoilee joskus pahasti :/. Mutta kiva kun yritit uudestaan :)

      Suomessa on hyvä olla, musta on tullut jonkin sortin joulufani :D. Ihanaa nähdä perhettä ja nauttia lumesta nyt hetki. Ensi vuonna ehtii sitten taas!

      Suosittelen kyllä Thaimaata! Se on kaunis maa ja rauhallisia rantoja löytyy vielä yllin kyllin :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!