Nyt on Berliinin ITB-messut takana!

Hieman oli haikeaa jättää aurinkoinen Berliini taakse, kaupunki näyttäytyi meille taas niin mukavana. Onneksi ei sentään tarvinnut vaihtaa maata, vaan reilun seitsemän tunnin junamatkan jälkeen saavuttiin takaisin tänne Karlsruheen, joka päivä päivältä enemmän tuntuu kotoisammalta kaupungilta. Mutta takaisin Berliiniin ja nimenomaan matkamessuihin!




Me saavuimme Berliiniin aikaisin keskiviikkoaamuna ja päätin käydä vielä samana päivänä messuilla. Aikomus oli mennä vain tunniksi tai pariksi vilkaisemaan ja hahmottamaan aluetta ja palata myöhemmin tutustumaan messujen tarjontaan paremmin. Lopulta messuilla vierähti heti ensimmäisenä päivänä vajaa viisi tuntia ja ehdin kiertää melko ison osan messualueesta, vaikka se valtava olikin. Myöhemmin jatkoin loputkin alueesta ja kiersin monia halleja useampaankin kertaan.

Annen Metallia Matkassa - blogista olin lukenut vinkin, että messuille kannattaa varautua etukäteen aikataulun tekemällä. Se on hyvä neuvo, koska alue on tosiaan melko laajalle levitetty ja mikäli on kiinnostunut joistakin tietyistä näytteilleasettajista tai luennoista, on jonkinlaisen aikataulun väsääminen vähintäänkin järkevää. Toki paikan päälle voi mennä ilman kummempaa suunnitelmaakin, palloilemaan ja fiilistelemään.






Itse messualue on mielestäni selkeä ja siellä on helppoa liikkua hallista toiseen. Hetken aikaa menee, että koko alueen hahmottaa, mutta sen jälkeen suunnistaminen helpottuu huomattavasti. Hallit olivat myös melko pieniä kooltaan, joten yhden läpikäymisessä ei mennyt kauaa, mikäli ei pysähtynyt aivan joka kojulle. Messuthan ovat tietysti tulvillaan mielenkiintoisten paikkojen esitteitä ja erilaisia ohjelmanumeroita, joten toki jo yhdessä hallissa sai halutessaan aikaa kulumaan.

Itse olin kuitenkin päättänyt keskittyä taas kerran vain sellaisiin maihin ja paikkoihin, jotka ovat potentiaalisia tänä vuonna, koska niissäkin riitti riittävästi tutkimista. Pyörin siis paljon Saksan ja muun Euroopan osastoilla, joita oli todella paljon, sekä kävin tutustumassa myös erilaisiin uutuuksiin esimerkiksi lentoyhtiöiden ja erilaisten applikaatiosovellusten standeilla.

Matkamessujen tarjonta oli todella laajaa. Kaiken tiedon ja informaation lisäksi tarjolla oli musiikki- tai tanssiesityksiä, hennatatuointien laittoa, hierontaa ja niin edelleen. Lisäksi tarjolla on hirveä määrä karkkia sekä kaikenlaista muuta (epäterveellistä) syötävää, ainakin siis ammattilaispäivien aikana, joten messuhallien melko hintaviin juomiin ja ruokiin ei välttämättä ole tarvetta turvautua ollenkaan.






Osallistuin messuille bloggaajana, matkailualan opiskelijana sekä ihan vain turistina. 

Lähdin siis kaikissa näissä rooleissa hakemaan messuilta jotakin tiettyä. Kaikista eniten sain sieltä irti turistina. Kyselin Saksan ja lähimaiden edustajilta alueella olevista luonto- ja kulttuurikohteista puhtaasti omien mielenkiintojeni pohjalta.

Luentoja kävin jonkin verran kuuntelemassa, koska tottahan toki uudet innovaatiot, teknologia ja matkailualan tulevaisuus sekä myös matkabloggaaminen minua kiinnostavat, mutta valitettavasti en saanut niistä irti aivan sitä mitä lähdin hakemaan. Monet luennot olivat joko saksaksi tai järjestetty hämmästyttävän pienissä tiloissa, joten istumaan ei mahtunut kuin pienehkö määrä ihmisiä. Äänentoisto oli myös yhdenkin lavan reunamilla sen verran huonoa, että keskittyminen esityksiin ei onnistunut omalla kohdallani aivan sataprosenttisesti. Jouduinkin monta kertaa luovuttamaan ja lähtemään kesken pois, joten loppujen luentojen osalta päätin vain unohtaa ne tyystin ja keskittyä niiden sijaan kiertelemiseen standien luona.






Messut olivat mielestäni onnistuneet ja hyvin järjestetyt, vaikka kaikki halukkaat eivät luentoja kuulemaan mahtuneetkaan. Sain osakseni iloista palvelua jokaiselta kenen kanssa keskustelin, vaikka toisenlaisista kokemuksistakin kuulin, ja sain hyviä vinkkejä tuleville kevään reissuille. Väkeä ei myöskään ollut lainkaan liikaa isompien lavojen luona, käytävillä ja standeilla. Messualueella pystyi siis liikkumaan vaivatta. Messut olivat todella kiva kokemus, mutta vähän kuten joulun kanssa, voin vain todeta, että onneksi ovat vain kerran vuodessa! Saa nähdä mahtuvatko messut ensi vuonna kalenteriin.

Berliini on ainakin aina hyvä idea.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

8 kommenttia:

  1. Olipas hauska lukea nöistä Berliinin messuista kun itsellä tuli ne Helsingin messut tänä vuonna korkattua! :) Jos tuolla lähtisi keräämään esitteitä niin pitäisi varmaan olla kottikärryt mukana, haha.

    Ja jotenkin yllättävää (eli ei yhtään), että monet esityksistä oli Saksaksi. Kaverit Berliinissä totesivat moneenkin otteeseen reissullani, että Saksassa pitää osata saksaa, muuten ei pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, tein nuorempana sen virheen matkamessuilla, että roudasin kotiin monta kassia esitteitä. Osalle ei tullut koskaan käyttöä ja joillekin olisi ollut tarvetta vasta vuosien päästä. Nykyään, kun moni tieto löytyy netistäkin, katson messuilla aika tarkkaan otanko esitettä vai en. Saatan lukea koko esitteen siinä standin edessä seisoessa ja lopulta jättää sen siihen jos (kun) koen, että se ei varsinaisesti helpota elämääni :)

      Saksassa todellakin kannattaa osata saksaa. Kyllähän täällä englanniksikin tietysti pärjää, mutta elämästä ja matkustelemisesta tulee paljon mukavampaa jos ymmärtää edes hitusen verran kieltä, koska aina sitä vaihtoehtoa ei vain ole :)

      Poista
  2. Kiva postaus! Olenkin miettinyt, että millainen tapahtuma nuo on kun en ole koskaan käynyt. Nytpä selvisi sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että selvisi :). Toki tässä vain yksi ihminen kirjoittaa, kannattaa lukaista ainakin Annen kirjoitus paikasta myös!

      Poista
  3. Aika jännä, että iso osa luennoista on saksaksi, kun noita messuja kuitenkin on hehkutettu kansainvälisesti niin paljon. Ehkäpä ihan hyvä siltä kannalta, että en ehtinyt tuonne, kun saksaa en osaa ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli saksa ei taivu, niin kaikkia luentoja ei pysty seuraamaan. Mutta oli siellä myös kääntäjiä ja jtn kuulokkeita välillä tarjolla myös. En ottanut niistä selvää, koska en usein mahtunut edes istumaan, niin en olisi pystynyt kuitenkaan keskittyä kuulemaani kovinkaan hyvin. Muutama myös kritisoi niiden laatua.

      Poista
  4. Minäkin joskus kaipailin lisää tietoa näistä, vaikka en ole vielä ainakaan kokenut tarvetta tällaisille messuille lähteä, joten mukava, että ne, jotka näillä käyvät, niistä kirjoittavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Pirkko! En tiedä kannattaako Berliiniin asti mennä matkamessuilemaan mikäli paikalle lähtee vain turistin roolissa, joten ymmärrän, että tarve ei ole herännyt. Berliini muuten on kaupunkina toki hyvin kiehtova!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!