Kaikessa tohinassa myös Berliinin reissu on jäänyt ajatuksissa taka-alalle! Blogini sivupalkissa kyllä lukee, että sinne ollaan suuntaamassa, mutta sen tarkemmin en ole tainnut matkasta kertoakaan.



Berliini kuitenkin odottaa hyvin pian! Matkaan lähdetään kahdesta syystä; koska Berliini on ihana ja pitäähän siellä käydä nyt kun Saksassakin asustellaan. Ja maaliskuiset ITB-messut toimivat sitten toisena syynä. Suuret matkailualan messut ovat kiehtoneet muutaman vuoden ja tänä vuonna pääsen kyseisille messuille osallistumaan bloggaajapassilla. Messupassi on ollut taskussa vuoden alusta, mutta alkuun en ollut varma pystynkö Saksan päässä tapahtuvien opiskeluiden takia tapahtumaan osallistumaan. Mutta juuri siksihän minun sinne kannattaakin mennä! Matkailua tässä kuitenkin opiskellaan ja itseasiassa messuilla pyöriikin saman vuosiluokan opiskelijoita Jyväskylästä.

Olemme Berliinissä 4,5 päivää, mutta koko aikaa ei messuille anneta. Viime kesäisellä Berliinin reissulla jäi käteen kaipuu takaisin kaupunkiin, sen katutaiteen, kahviloiden, kuppiloiden, hylättyjen rakennusten ja vehreyden äärelle. Maaliskuussa ei välttämättä nautita ulkoilmasta samaan malliin, mutta fiilistellä ehditään varmasti.








Viime kesänä majoituimme itä-Berliinissä, ihanan kiehtovalla seudulla, mutta nyt tutkitaan enemmän keskustaa ja länttä, vaikka varmasti löydetään tiemme taas itäänkin. Löydettiin kohtuuhintainen huoneisto, joka on suhteellisen keskeisellä paikalla rautatieasemaan ja messuhalliin nähden. Kuljetaan matkat Karlsruhesta Berliiniin ja takaisin junalla. Menomatka taittuu yöjunalla makuupaikoilla ja paluumatkalla ihaillaan maisemia päiväsellään.

Messujen aikataulu on vielä tarkemmin tutkimatta, joten sitä olisi tarkoitus katsoa vielä tänään. Fiilis on jo korkealla, varsinkin kun löydettiin todella mukava asunto täältä Karlsruhesta eilen ja päästiin muuttamaan suoraan näytöstä. Olen ikionnellinen, että se löytyi ennen Berliinin reissua, niin ei tarvitse enää siellä sitä etsiä. Pian matkaan!

Matkaa voi seurata reaaliaikaisemmin Instagrammista.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

8 kommenttia:

  1. Berliini toimii aina <3 Oon ihan samaa mieltä, että sitä ei kannata välistä jättää, kun kerran Saksassa on. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  2. Kyllä <3! Kaupungilla on paljon faneja, mutta niin siinä vain on jotain, joka vetoaa :). Kiitos Anu!!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa Berliinin reissua teille! Innolla oottelen postauksia sekä kaupungista että ITB-messuilta! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää Berliinin reissua, se on kyllä kiva kaupunki! :) Mielenkiintoista kuulla sitten, millainen se ITB oli.

    Toivottavasti et muuten pistä pahakses, että pöllin esittelysivultas sun kuvan kun linkkasin sun blogin mun linkki-sivulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Niin on :). Ja eipä juu haittaa mitään, kiitos vain linkityksestä :)

      Poista
  5. Ihanaa reissua Berliiniin ja ITB:hen!! Melkein harmittaa että en itse ole tänä vuonna messuilla mukana, mutta matka (ja messu!) raporttia odotellessa!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Olisi ollut mukava tavata tuolla. Mutta ehkä toinen kerta sitten, jos satutaan joskus samaan aikaan paikalle :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!