Vaikka tekstejä tänne blogiin onkin sadellut ja kommentteihin olen, tosin hieman jälkijunassa, vastaillut, niin tuntuu kuin en olisi pitkään aikaan täällä käynyt. Elämä Saksassa on vähän vienyt mukanaan ja hyvä niin. Viimeistelemättömiä tekstejä blogissa löytyy kuitenkin lukuisia, joten kevään ja kesän mittaan tulee kerrottua useammastakin ihanasta paikasta, jonne tie on tässä viime viikkojen aikana vienyt. 






Takana on jo huhtikuinen Kroatian matka ja Suomeenkin asti on ehditty tässä välissä kun juhlimme vappua porukalla Tampereella. Lohjalla sekä Helsingissä tuli myös käväistyä rakkaita moikkaamassa. Suomen reissu oli mahtava, mutta myös hyvin mielin hyvästelin Tonin, siskot sekä muut ihanat ja nousin koneeseen yksin ja lensin vielä joiksikin viikoiksi takaisin Saksaan. 

Tuntui kuin olisin matkustanut kotiin, mennessä ja tullessa. Kuinkahan kauan tämä vaaleanpunainen pumpulini Saksan kanssa oikein kestää? Toisaalta, rakkauteni Tampereeseenkin on vain kasvanut mitä enemmän olen siellä ollut ja elänyt. Vaikka onhan se hyvin eri asia, poiketa muutamaksi kuukaudeksi sen sijasta, että todella asuisi ja työskentelisi vuosia ja istuttaisi juuria maahan.







Opiskeluita ei ole minulla jäljellä enää kuukauttakaan täällä Saksan maalla. Aikataulut ovat muuttuneet muutamaan kertaan, koska opiskeluni eivät tosiaan kestäkään kesäkuun loppuun kuten alkujaan luulimme, vaan viimeiset kokeet ovat minulla jo kesäkuun alussa. Tämän tiedon valossa Suomeen paluu koittanee minullekin jo luultua aikaisemmin. Rakastan Suomen valoisaa, vaikkakin vähän turhan lyhyttä, kesää ja haluan ehdottomasti siitä suurimman osan siellä viettää, siellä kun vielä odottaisi monikin mielenkiintoinen projekti ja tapahtuma. Toisaalta kovasti houkuttelisi silti täällä etelämpänäkin Euroopassa olla ja matkustaa vielä koulun päätyttyäkin. Nähtäväksi jää.





Onneksi aikaa on vielä. Menneitä reissuja on tosiaan monenlaisia ja uusiakin on luvassa. Karlsruhessakin on tietysti tullut vietettyä aikaa. Ystäväni kanssa olemme tällä viikolla tutustuneet vähän paremmin kaupungin läntiseen puoleen ja hauskoja sekä kauniita yllätyksiä on löytynyt monesta paikkaa. Kuvat ovat otettu pari päivää sitten Alb-joen varrelta sekä rautateiltä.

Curious Feet löytyy myös Instagrammista (curiousteea). Sielläkin on ollut melko hiljaista kuvien määrän suhteen, mutta sieltä näkee reaaliaikaisemmin missä päin Eurooppaa kuljen. 


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Toi on niin tuttua, että kun paljon reissaa, niin eihän siinä ehdi mitenkään päivittää blogia. Hauskaa loppuaikaa Saksassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siihen päälle vielä työt, opiskelut, muut harrastukset... :D. Kiitos Jenni!

      Poista
  2. Tuttu tunne, aina ei vaan yksinkertaisesti ehdi! Heitin sulle Liebster Awardin ja 11 kysymystä :) http://www.liikkeella.com/blog/2015/5/6/liebster-award

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sofia! Kiitos haasteesta. Yritän tässä tosin juuri viimeistellä sitä 10 matkakuva-haastetta. Jos saisi sen ensin julkaistua :D.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!