Kuinka hyvin olenkaan tänne vajaassa 11 vuodessa kotiutunut. Vaikka vuosien matkustelemisen jälkeen todellinen kotini on muualla kuin seinissä tai rakennuksissa, niin Tampere tulee varmasti aina säilyttämään kunniapaikkansa sinä kaupunkina, joka edustaa minulle kotia.

Muuttaessani Tampereelle vuonna 2003 opiskeluiden perässä, olin hieman vajaa 17-vuotias ja kärsin järkyttävästä matkakuumeesta maailmalle. Tulinkin Tampereelle ahdistuneena, ajatellen 'kokeillaan nyt kuukausi tai pari ja lähdetään sitten muille maille'. Muutaman kuukauden jälkeen kävin pikaisesti Lontoossa, mutta vaikka matkakuume voimistuikin, niin samaan aikaan aloin kasvaa sisälle tähän kaupunkiin. Ajan saatossa ajatus muuttuikin muotoon 'kolme vuotta opiskeluja ja sitten maailmalle!'. Kolme vuotta kului, minä matkustelin ahkerasti lomat siinä välissä, ja kun opinnot kesällä 2006 loppuivat, olin samaan aikaan iloinen ja surullinen, eikä minulla ollut mitään suunnitelmia tulevaisuudelle. Kaverini kosiskeli Barcelonaan, mutta syyskuussa minä löysin itseni taas Tampereelta.




Sen jälkeen olen käynyt muualla, kerran ollut pidempäänkin poissa, mutta aina olen matkojeni jälkeen Tampereelle palannut.

Nykyään Tampere ei ole minulle vain yksi kaupunki. Se on monta pientä kylää yhteen liitettyinä. Olen asunut Tampereella 16 eri asunnossa ja kahdeksassa eri kaupunginosassa. Kotikulmikseni olen kutsunut keskustaa, Tammelaa, Kalevaa, Hatanpäätä, Nekalaa, Hallilaa, Viialaa ja Linnainmaata. Näen omaa historiaani kaikkialla minne katsonkin.

Sen lisäksi, että olen asunut monessa kaupunginosassa, olen työskennellyt ja harrastanut vielä useammassa. Muistoja löytyy siis sieltä täältä.



Joskus kaipaan täältä pois. Olen välillä harkinnut muuttoa muualle, johonkin toiseen Suomen kaupunkiin tai ulkomaille. Ja olen päätynyt siinä puolivälin ratkaisuun: ulkomailla käyn jatkuvasti, joskus hieman pidempiä pätkiä kerrallaan, pyrkien elämään ihanan arjen oloista elämää välillä reissussakin. Suomessa taas liikun jatkuvasti Tampereen ja Jyväskylän väliä. En tietenkään vieläkään poissulje sitä vaihtoehtoa, etteikö neljää seinää voisi asuttaa vielä joskus vaikka Helsingissä tai Porissa, kaupunkeja jonne olen myös joskus hetken haikaillut.

Vaikka Tampere on tuttu ja turvallinen, se edelleen tarjoaa hienoja seikkailuita.

Tampere osaa  välillä yllättää ja ihanasti yllättääkin. Täältä löytyy katuja, joita en ole kulkenut, graffitteja, joita en ole nähnyt, tapahtumia, joihin tulen eksyneeksi yllättäen. Asuinalueet eroavat suuresti toisistaan ja välillä esimerkiksi Petsamon tai Nekalan värikkäillä omakotitaloalueilla voi unohtaa olevansa lähellä Tampereen keskustaa. Uusia keikkoja, näyttelyitä ja mahdollisuuksia on tarjolla jatkuvasti, varsinkin kesäisin.




Olen ilokseni huomannut viime aikoina matkablogeissa arvostuksen kotimaatamme ja niitä omia kotikulmia kohtaan nousevan. Itse ajattelen, että ihmisten tulisikin asua sellaisessa paikassa, josta he löytävät kivoja asioita ja iloa jatkuvasti, oli se sitten Suomessa tai missä tahansa muualla. Minulle sellainen paikka on pitkään ollut Tampere. Luen mielelläni paikallisten silmin kirjoitettuja juttuja, niin Tampereesta kuin muistakin kaupungeista, joten liityn ilollani muiden mukaan hehkuttamaan mitä kaikkea hienoa meillä täällä kotia lähellä onkaan.

Tämän rakkauskirjeen tarkoituksena on toimia pohjana sille, että jatkossa haluan esitellä kaupunkiani enemmän. 




Olen kirjoittanut kaupungistani aiemminkin satunnaisesti, esimerkiksi  Viinikan hiljaisesta polusta, muutamia kertoja Tampereen museoista ja Tampereen päivästä, mutta ajan- tai suuremman motivaation puutteen vuoksi en ole ehtinyt perehtyä esittelemään kaupunkia vielä niin paljoa kuin olisin halunnut. Tulevana kesänä tämä muuttuu ja tulen esittelemään Tampereen kaupunkia ja tapahtumia enemmän!

Toivottavasti viihdyt mukana myös Tampereen juttuja lukiessa!

Täysin kotimaa-blogiksi tämä ei tietenkään ole muuttumassa. Todennäköisesti jo viikon päästä kirjoittelen juttuja seuraavan pikareissun jäljiltä ja kesän aikana tulemme varmasti poistumaan rajojemme ulkopuolelle uudemmankin kerran. Matkakuume on saanut minut lentoja selailemaan useampaan otteeseen, joten kun asiat selkiytyvät, niin pidemmällekin saattaa tie vielä viedä tämän vuoden puolella. Palaan niihin ja Tampereen tunnelmiin siis pian!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

16 kommenttia:

  1. Aika huikee sulla tuo asuntojen määrä! Mä vihaan muuttamista ja kun nykyisessä kämpässä ei ole mitään suurempaa vikaan, niin ei ole tullut mietittyä muuttoa. Nekalassa oon muuten mäkin asunut ihan ekana vuonna yliopistossa! :) Tampere on kyllä hieno kaupunki, ja sen näkee ihan uusin silmin, kun on ollut välillä poissa. Täytyisi vaan jaksaa useammin kulkea muutakin kuin yliopisto-koti-kauppa -reittiä :D Onneksi työn puolesta mäkin oon tänä vuonna päässyt tutustumaan sellaisiin paikkoihin Tampereella, joiden olemassaolosta ei ollut aikaisemmin mitään hajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita on ehtinyt kertyä kun sitä on joskus ennen lähtöä tullut irtisanoneeksi asunnon ja sitten on pitänyt toki etsiä uusi. Mutta minä myös rakastan muuttamista :D! Mutta ehkä tästä nykyisestä ei tule lähdettyä niin nopeasti, saas nähdä.. Mutta jos asunnossa ei mitään vikaa olekaan, niin eipä sitä kannata muuttakaan, varsinkaan jos siitä ei pidä!

      Totta kyllä, omat kotikulmat näkee ihan uusin silmin kun välillä käy poissa. Ja täällä ollessaankin on hauskaa kulkea aina mahdollisimman eri reittejä. Yritän usein kotiin tullessa koittaa mennä sellaista reittiä, mitä en ole kokonaisuudessaan ennen mennyt. Jossain vaiheessa ne ideat kyllä loppuvat, on tämä sen verta pieni kaupunki kuitenkin, mutta se on hauskaa yrittää :). Työn tai harrastusten (tai vaikka uusien ystävien) puolesta sitä pääseekin rikkomaan niitä rutiineja, jolloin tulee kuljettua muutakin kuin sitä normaalia koulu/työ-kauppa-koti reittiä :)

      En muuten tiennytkään, että asut Tampereella! Mukava kuulla :)

      Poista
  2. Tosi kiva teksti. Tampere on aina vaikuttanut symppiseltä paikalta, vaikka mun vierailut sinne on yleensä olleet aika lyhyitä. On kiva, että blogeista saa lukea hienoja ja mielenkiintoisia juttuja kotimaasta sekä katsella kauniita kuvia paikoista, joita ei tunne. Vaikka myönnän, että yleensä se saa ulkosuomalaiseen ikävöimään sinne Pohjolaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Symppis on hyvä sana kuvaamaan kaupunkia :). Tampere ei aina näyttäydy klassisen kauniina, mutta uskon, että moni tähän tykästyy kun antaa kaupungille aikaa. Ja olen ihan samaa mieltä, on hienoa lukea sellaisista paikoista täällä Suomessakin, joista ei ole välttämättä edes kuullut aikaisemmin! Monia mielenkiintoisia paikkoja kun ei edes markkinoida turistikohteina, vaikka ne sellaisia voisivat joillekin matkailijoille ollakin :)

      Poista
  3. Voi ei, tämän kirjoitus tuli kyllä niin hyvään aikaan (tai huonoon, heh), poikaystävä lähti juuri kentälle suuntana Suomi ja itsellä on nyt kyllä niin sellainen olo, että miten mä kestän vielä 2 viikkoa! Tippa linssissä luin tätä ja katselin tuttuja maisemia joihin on ikävä kyllä kasvanut suureksi 8 kk aikana. Jotenkin on rikollinen olo olla täällä Bangkokissa kun ei enää yhtään kiinnosta, mutta kaippa tämäkin on nyt sitä arkipäivästymistä. Nyt haluaa uusiin seikkailuihin ja ennenkuulumattomasti ne uudet seikkailut odottavatkin Suomessa, kotona.

    Meidän perhe muutti Tampereelle -92 vuonna ja koska olen hävettävän vähän matkustellut Suomessa, en osaisi kuvitella asuvani missään muualla. Hakiessani opiskelemaan 2011 mietin muuttavani Helsinkiin, mutta onnekseni laitoin Hesan vasta 3. vaihtoehdoksi niin sain jäädä Tampereelle. Itsellä muuttoja 15 takana ja asumista on harrastettu lapsuudessa Multisillassa ja Vuoreksessa ja opiskelijana sitten Peltolammilla, Hallilassa, Järvensivussa, Messukylässä, Tuomiokirkon vieressä, Pispalassa, Viinikassa ja Tammelassa. Kun muutin Multsu/peltsu-akselilta pois, tuumin, ettei sinne ole enää mitään asiaa, mutta kun oman asunnon hankkiminen tuli ajankohtaiseksi, löytyi se sitten yllättäen Peltolammilta. Ja nyt, yli 2 vuoden tauon jälkeen palaan sinne taas ja oikein mielelläni.

    Välillä Tampere tuntuu tukahduttavan pieneltä, mutta reissun jälkeen sinne on aina ollut mukava palata takaisin. Ja nyt se mukavuus on kasvanut potenssiin miljoona pitkän poissaolon aikana x) Itselläkin tavoitteena nyt kesällä ottaa enemmän iloa irti omasta kotikaupungista joten Tampere-kirjoituksia myös tulossa! :) Arkena sitä niin usein unohtaa tarkastella ympärillä olevia asioita ja vaan paahtaa menemään kämpän, koulun ja työpaikan välillä. Ei ihmekään jos sitten alkaa ahdistaa ja kaikki tuntuu harmaalta. Pitää nyt onnistua siirtämään ripaus reissuinnostusta arkeen ja aloittaa seikkailu jo kotiovelta.

    Tää oli kyl tosi ihana postaus ja tuli niin hyvä mieli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, mikä kommentti <3!! Kaksi viikkoa odotusta voi tuntua uskomattoman pitkältä, mutta koeta nyt tsempata itseäsi tähän viimeiseen panostukseen! Kyllä tuntuu kotiinpaluu varmasti tavallista makeammalta noin pitkän reissun jälkeen :)

      Ootpa säkin asunut ympäriinsä täällä! Hauska kyllä kuulla missä kaikkialla olet majaasi pidellytkin. Oon kanssa joskus katsellut kämppiä sieltä Peltolammen ympäristöstä. Saa kyllä nähdä mistä se oma kämppä lopulta sitten löytyy, aikomus olisi tässä ehkä parin vuoden sisällä sellainen hankkia ja ehkä myös jossain kohtaa aloitella sitä asuntosijoittamista mistä luin sinunkin olevan kiinnostunut :)

      Tampere tuntuu välillä kyllä pieneltä, mutta sen takia tällainen vuorottelu ulkomailla oleskelun ja Tampereen välillä on mahtavaa :). En malta odottaa sun Tampere-postauksia!! Todella mielenkiintoista lukea sun näkökulmasta Tampereesta :)

      Poista

    2. Muutettu on kyllä enemmän kuin laki sallii, mutta hauskasti omat kohteet on valikoitunut enemmän Etelä-Tampereen suunnalta. Poikakaveri on Ylöjärveltä ja aina tulevaisuudesta haaveillessa hän on enemmän kiinnostunut Lännestä ja kenties jopa ihan Ylöjärvestä mikä autotonta ihmistä karmii juurikin niiten auton kustannusten muodossa :P

      Hänelle taas tämä tuleva Peltolammille muutto on aikamoinen myönnytys sillä hänen silmissään se on Tampereen ghettoa heti Tesoman jälkeen. Ja myönnän itsekin, että Multisiltahan on/oli ns. työväen aluetta 60-luvun vuokrattavien neukkubunkkereineen. Onneksi Ikean myötä profiili on saanut kohennusta ja tänne alueelle kun suunnitellaan vielä kaikkea muutakin niin ei tämä alue kyllä todellakaan huonoimmasta päästä ole. Itse tykkään valtavasti siitä, että täällä on todella rauhallista ja on paljon luontoa, järviä (itsellä lyhyt matka kolmelle rannalle) ja lenkkipolkuja. Näillä palopuheilla myin poikaystävällenikin idean asua täällä ja kyllähän sitä on pikkuhiljaa lämmetty tuntemattomalle asuinalueelle ;)

      Ja oo, ensimmäinen naispuolinen henkilö, jonka olen koskaan kuullut olevan kiinnostunut asuntosijoittamisesta! Heh, uusi mielenkiintoinen puheenaihe odottaa siis tulevaisuutta :)

      Poista
    3. Hahaa, joo kyllähän tuo asuntosijoittaminen kuulostaa sekä hauskalta että ns. helpolta tavalta sijoittaa :). Ja eipä ole minullekaan eteen juuri tullut ihmisiä (ainakaan naisia), joita se kiinnostaisi! Olikin tosi kiva lukea siitä sun blogista, sana asuntosijoittaminen saa mut aina klikkailemaan kaikkia uutisia :D

      Tampereella aina käydään tätä itä vs. länsi - taistelua. Ihan kiva kuulla, että on myös etelän puolesta puhujia :D. Ite oon ehkä enemmän itään painottuva (Petsamo olis ehkä unelma, mutta liian kallis), mutta kaakko/etelä ei ole huono vaihtoehto sekään. Kunhan on luontoa lähellä ja hyvät kulkuyhteydet. Ja kaipa näiden omien läheisten ihmisten leviäminen tietyille alueille vaikuttaa siihen myös, että mihin haluaisi oman pesän perustaa :)

      Poista
  4. Voi Tampere! <3 onneksi minäkin pääsin muuttamaan takaisin. Nyt en muuta täältä kirveelläkään pois! ;) lisää vaan Tamperetta kehiin, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Jonna, ihanaa että pääsit tänne takaisin! Täällä on hyvä olla ja asua :)

      Poista
  5. Tampere on sellainen kaupunki, josta mulla ei ole mitenkään hirveästi omakohtaista kokemusta mutta joka kiehtoo mua aivan älyttömän paljon! Vielä en oo toteuttanut mun suunnitelmaani, mutta tavoitteena olis hypätä joku kerta junaan ja tulla viettämään pitkä viikonloppu Tampereelle sekä tutustua siihen ihmekaupunkiin, mistä oon kuullut niin paljon kehuja ja positiivisia kommentteja. :) Täytyy tulla kurkkimaan täältä sitten vinkkejä vierailun arvoisiin paikkoihin, keskustan vaateliikkeet kun eivät sattumoisin ole siinä vaiheessa se juttu, mitä käynniltäni haen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyppää ihmeessä Laura! Ja suosittelen tulemaan nimenomaan kesällä :). Silloin täällä on melkein joka viikonloppu edes jotain pienempää tapahtumaa, varsinkin jos aurinko paistaa. Mutta vaikka olisi isompikin tapahtuma, kuten Tammerfest, niin kaupunki ei ole niin täynnä etteikö täällä viihtyisi, vaan fiilis on toisinaan jopa sangen eurooppalainen :)

      Mutta vaikka ei olisi tapahtumiakaan, niin tekemistä riittää kyllä viikonlopuksi. Kesällä Laukontorilla on esimerkiksi kivaa istuskella ja syödä jäätelöä sekä herneitä, ja miksei mustaa makkaraakin :D. Ja on lukuisia museoita, pubeja, kahviloita, Pyynikin näkötorni, uimarannat, puutaloja ym. ym. Ei todellakaan kannata jäädä vain Hämeenkadulle kun tänne tulee!

      Poista
  6. Tampere Tampere Tampere <3 Tuli niin hyvä mieli tästä postauksesta. Asuin 6 vuotta Tampereella ja kyllä se edelleen on yksi suosikkikaupungeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Jenna, että sinäkin tykkäät! Ja tänne hei mahtuu aina takaisin ;)

      Poista
  7. 16 asunnossa? Mä ku luulin et oon vieraillu melkein niissä kaikissa.. mut en mä nyt 16 asunnossa oo käyny :o

    - Tatjanas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on sulla noita lyhytaikaisempia asuntoja jäänyt välistä ainakin kuus :). Mutta hyvin ahkeraan oot moneen muuhun ihmiseen verrattuna niissä käynyt! Teretulemast tähän nykyiseen pian <3.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!