Jokaisella säännöllisesti lentoteitse matkaavalla lienee käsitys siitä millainen on hyvä lentokenttä. Vastaan on varmasti tullut kenttiä, joilla palvelut pelaavat ja toisia, joilta toivoisi enemmän. Sleeping in Airports - verkkosivusto julkaisee vuosittain TOP10 - listan maailman huonoimmista ja parhaimmista lentokentistä. Listaa on joka kerta mielenkiintoista lukea ja miettiä olisiko itse laittanut samoja kenttiä mukaan. Lista julkaistiin jo lokakuussa, joten vähän jälkijunassa sain tämän tekstin julkaistua.



Ei liene yllättävää, että Singaporen Changi Airport on taas kerran ykkössijalla. 

Olin itsekin sitä mieltä 1,5 vuotta sitten, että kentällä palvelut pelaavat ja mukavuus on huipussaan. Meidän aikamme kentällä meni erittäin mukavasti ja tiedänpähän jatkossa, että vaihtoja Singaporessa ei tarvitse jännitellä - rentoutumaan kyllä pääsee. Budjettimatkailijana arvostan yleensä halvempia lentoja, joihin usein sisältyy vaihto tai kaksi. Toki sitä on mukava muutenkin tehdä minimatkoja vaihtokaupunkeihin ja tämänkin vuoksi usein suosin vaihdollisia yhteyksiä. Mikäli vaihto ei kestä paria tuntia kauempaa, ei kentältä kuitenkaan pitkälle pääse ja nykyään sitä arvostaa jo eri tavalla lentokenttien palveluita.

Palveluiden ei tarvitse välttämättä olla kummoiset: mahdollisuus ostaa kahvia, pientä purtavaa ja istahtaa alas penkille on usein jo tarpeeksi hyvä. 

Mutta tietenkin, mitä mukavammaksi pystyn oloni tekemään kun lento on esimerkiksi lähdössä myöhässä ja odotusaika vain venyy, niin sen kivempi tietysti. Esimerkiksi Wifi on aina plussa ja nykyään kun sitä pitäisi opiskella ja töitä tehdä matkojen aikana niin se on hyvin suuri sellainen. Pehmeä valaistus ja rauhallisuus ovat lisäksi levon kannalta erittäin kiva lisä. Sohvat tai makuupenkit tähän päälle ovat jo luksusta. Mutta enpä laittanut Bangkokin lentokentälläkään pahakseni sitä, että pääsin ennen lennon lähtöä käymään vielä viimeisen kerran edullisessa hieronnassa. Ylimääräiset palvelut piristävät satunnaisesti mieltä vaikkei niitä millään lailla välttämättömiksi kokisikaan.




Kyselyyn ovat kuitenkin vastanneet monet sellaiset matkailijat, jotka viettävät lentokentillä öitään. Ja tällöin sitä painottaa vähän eri asioita. Listalta löytyy esimerkiksi Bergamon lentokenttä missä olen itse yöpynyt. Silloin en liiemmin välittänyt missä yövyin (jo se, että katto oli pään päällä, oli plussaa) ja meidät vietiin jonnekin hieman meluiseen halliin yötä viettämään. Kovinkaan makoisasti en voi väittää nukkuneeni, mutta en muistele kokemusta lainkaan negatiivisena. Näin jälkikäteen ajatellen ymmärrän kuitenkin vallan hyvin miksi moni muu ei välttämättä arvosta kyseistä lentokenttää kovinkaan korkealle. Eihän se kieltämättä ole lainkaan niin mukava lentokenttä yöpyä kuin moni muu!

Parhaimpien lentokenttien joukossa on mm. Helsinki-Vantaa sekä Hong Kong, missä pääsen pian vaihtamaan konetta. Huonoimpien listalta löytyy muitakin tuttuja kenttiä kuin Bergamo, esimerkiksi Frankfurt Hahnissa olen muutaman kerran konetta vaihtanut. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia kokemuksia teillä on listalla olevista lentokentistä!




Parhaimmat lentokentät vuonna 2014 

Singapore Changi, Singapore
Seoul Incheon, Etelä-Korea
Helsinki-Vantaa, Suomi
Munich, Saksa. 
Vancouver, Kanada
Kuala Lumpur, Malesia
Hong Kong, Hong Kong
Tokio Haneda, Japan
Amsterdam Schiphol, Hollanti
Zurich, Sveitsi

Huonoimmat lentokentät vuonna 2014

Islamabad Benazir Bhutto, Pakistan 
Jeddah King Abdulaziz, Saudi-Arabia 
Kathmandu Tribhuvan, Nepal 
Manila Ninoy Aquino, Filippiinit 
Tashkent, Uzbekistan 
Paris Beauvais-Tille, Ranska
Frankfurt Hahn, Saksa
Bergamo Orio al Serio, Italia
Berlin Tegel, Saksa
New York City LaGuardia, Yhdysvallat



Mitäs mieltä te olette näistä kentistä ja tästä listauksesta? 


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

14 kommenttia:

  1. Noista listan huonoimmista mulla ei oo kokemusta, mutta itselle huonoimman lentokentän paikkaa pitää Splitin kenttä. Siellä ei ollut tilaa istua, pari ruuhkaista kauppaa ja baaria jotka olivat sikahintaisia. Ei naurattanut. Toisaalta vähän samanlainen kokemus on Kap Verden lentokentältä, mutta siitä ei jäänyt ihan noin huonoja fiiliksiä. Siellä ei ollut suurimmaksi osaksi edes kattoa. :) Oma fiilis sillä hetkellä vaikuttaa tosi paljon. Schipol, München ja HelsinkiVantaa on hyviä! Reykjavikin kentästä tykkäsin myös, muistutti mielestäni HEL kenttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi! Nyt olisi mielenkiintoista päästä lentämään Splitiin niin osaisin kommentoida oman mielipiteeni kentästä :D. Mutta ei kyllä hyvältä kuulosta! Oma fiilis kyllä vaikuttaa tietysti paljon, väsyneenä sitä nyt vain on vaikeampaa :). Esimerkiksi olen itse yöpynyt Balin lentokentällä ja sillä tarkoitan siis sitä, että yövyimme ulkona. Mutta kun lämmintä on 30 astetta, niin ei sitä pahakseenkaan pistänyt.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Jos aloitetaan huonoimmasta päästä, niin listalta ovat tuttuja Katmandu sekä New Yorkin La Guardia. Jälkimmäisestä ei kovin paljon muistikuvia, koska matkasta on jo niin kauan enkä muista kiinnittäneeni huomiota, että se olisi silloin erityisesti huono ollut. Katmandu taas sitten... heh heh... ei sitä voi sanoin kuvailla, mutta siisteystasossa todella olisi ollut parantamisen varaa eikä siellä muutenkaan voinut sanoa viihtyvänsä. Parhaista kentistä kokemusta oman Helsinki-Vantaan lisäksi Schipolista ja Munchenista. Schipol ansaitsee kyllä paikkansa tällä listalla. Sieltä löytyi kaikkea mitä matkustaja voi toivoa (tai sitten minun toivelistani ei ollut kovin pitkä :) ja on muuten ensimmäinen kenttä, jossa olen pari tuntia pötköttänyt kun odottelen seuraavan koneen lähtöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schipolia on moni muukin kehunut! Kiinnostaisi kovasti käydä siellä katsastamassa tämä kehuttu kenttä! Eli uskon hyvin, että on paikkansa listalla ansainnut. Meillä olisi ollut mahdollisuus siellä vaihtoon, mutta niihin lentoihin ei tartuttu. Kiva kuulla sinultakin positiivisia kokemuksia kentästä!

      Poista
  3. Varmaankin surkeimmat kentät, joilla itse olen viettänyt aikaa, ovat olleet Hania ja Kajaani. Krabillakin oli joskus aika ankeaa. Tegel on ihan luksusmesta verrattuna moneen muuhun (onhan siellä useita ruokapaikkoja, ostosmahdollisuuksia ja kunnolliset wc:t!), joten ihmettelen aina, miten se voi komeilla näillä listoilla.

    Hongkongin kenttä on tosiaan viihtyisä, samoin Schiphol. Tokiota en edes muista, kun olin siellä käydessäni niin koomassa 24 tunnin matkaamisen jälkeen. :) Singaporen kenttää päästään testaamaan ihan parin päivän päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, Kajaani! En ole käynyt, mutta tuosta tuli mieleen Tampere-Pirkkala. Tai siis siellä nimenomaan se Ryanairin käyttämä kakkosterminaali. Ei siinäkään kyllä mitään vikaa ollut (nyt rempassa, mielenkiinnolla odottelen lopputulosta), kahvia sai ja istumaan (yleensä) pääsi, mutta siihen ne palvelut loppuivatkin :D.

      Jäin muuten itse muistelemaan tuota Tegeliä kun tämän listan näin. Kesällä siellä ensimmäisen kerran kävin eikä se mielestäni pahalta näyttänyt siellä nopeasti piipahtavalle. Vesi tosin oli ryöstöhintaista :)

      Kiva kuulla, että pidit Hong Kongista ja hauska kuulla, että ääni tulee myös Schipolille :). Ja viihtyisää aikaa teille siellä Singaporen kentällä!

      Poista
  4. Paras kenttä ehdottomasti Singapore. Kaikki toimii todella hyvin, erinomaiset ruokapaikat, kaupat, trooppinen baari, josta saa erinomaista Singapore Slingiä :) Tykkään myös Schipolin ja Frankfurtin kentistä. Meillä molemmilla kentillä vaihdot ovat sujuneet erittäin jouhevasti ja tekemistä on riittänyt. Pahimmat kentät ehkä Hanian ja Krabin kenttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada toinenkin kommentti sekä Haniasta että Krabista! Mitä Frankfurttiin tulee, niin siitä en oikein osaa sanoa. Tai osaan sen verran, että onhan kenttä iso, siisti ja toimiva. Pitkälle vaihdolle se oli tosin vähän tylsähkö. Mutta ei sillä, kokonaisuutena kyllä hyvä kenttä! Singaporea on vaikea päihittää :)

      Poista
  5. Itse tykkään kovasti Helsinki-Vantaasta, on aina yhtä ihanaa vaihtaa siellä Tampereen koneeseen jos tulen Finskillä, ja käydä vetäisemässä ruisleivät naamaan kahvilassa, ja sitten istahtaa muksujen kanssa leikkihuoneeseen. Amsterdamista tykkään myös, mutta nuo muut kentät eivät olleet tuttuja. Pitäisiköhän lähteä Singaporeen tutustumaan kenttään... :) Mielenkiintoinen listaus muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään Helsinki-Vantaasta, koska siellä on aina lähdön tunnelmaa, sattuneesta syystä :). Mutta toisaalta, kotiinpaluu on miellyttävä myös. Erityisesti Sale kentällä on loistava juttu! Mahtavaa käydä noukkimassa edulliset eväät ja jatkaa matkaa Tampereelle :). Ymmärrän hyvin, että on suosikiksi noussut sinulla!

      Ja hahaa, lentokenttä on yksi hyvä syy pistäytyä Singaporessa :)

      Poista
  6. Pariisin Charles de Gaulle kenttä on mun listalla huomoimpana. Splitin kenttä ei ole jäänyt erityisesti mieleen, ei siis myöskään kovin huonoja muistikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lentänyt myös Pariisiin tuollekin kentälle. Ja ehkä yöpynytkin siellä nuorempana. Mutta ei juuri ole muistikuvia Pariisin lentokentistä, harmi. Olisi kyllä mielenkiintoista mennä uudestaan katsomaan kuinka huono se on :D

      Poista
  7. Jos listan kentistä aloitetaan, niin totesin juuri viime kuussa Münchenin kentän oikein mainioksi vaihtopaikaksi - oli rauhallista, tarpeeksi istumatilaa, kännylaturipaikkoja riittävästi eikä nälissäänkään tarvinnut olla. Ja jos jostain syystä ei ole vielä päässyt reissun aikana rahoistaan niin shoppailu onnistuu myös hyvin. Kenttä on myös erittäin siisti ja saksalaisittain yllättäinkin aika organisoitunut.

    LaGuardian kenttä Nykissä on tosiaan aika kämönen ja jotenkin nuhjuisen oloinen. Onneksi siellä ei tarvinnut odotella kauaa lentoa kohti Kanadaa, mutta yleinen mielikuva jäi vähän ankeaksi.

    Jepa olikin tuossa jo kommentoinut Kajaanin kenttää - aika pieni ja pelkistettyhän se on mutta palvelu ainakin pelaa eikä tarvii kauheasti jonotella! ;) Ja hehee, kaverini joka on siellä taksikuskina kertoi, että kerran joku tärkeämpi virkamies oli Kajaanin hotellista kentälle taksin ottaessaan sanonut kuskille, että "kotimaan terminaaliin". Kuskilla oli siinä vaiheessa käynyt mielessä ihan kettuillakseen lähteä viemään miestä jonnekin Oulun kentälle asti... Terminaaleissa ei tosiaan ole Kajaanissa kovin paljoa erehtymisen varaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykkälaturipaikat ovat kyllä merkittäviä! Perhanan älypuhelimet kun ei niissä akku kestä. Ilokseni tosin huomasin, että joissain noissa hienommissa lentokoneissakin on jo mahdollisuus ladata puhelintaan, jippii!

      Kiva kuulla kokemuksia Münchenin kentästä! Saattaapi olla, että ensi vuonna siellä tulee käytyä, katsotaan nyt.

      Hahaa, olisi hauskaa vierailla Kajaanin kentällä katsomassa millainen pieni paikka se oikein on :D.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!