Miami ei ole mikään pieni kaupunki. Etäisyydet ovat melko pitkiä ja kaupunki laajalle levinnyt. Toisena aamuna pohdimme miten liikkumisemme hoidamme, vuokraammeko auton, törkyhintaiset pyörät tai skootterin vai ostammeko bussikortin. Skootteri tai pyörän vuokraus olisi houkutellut kaikista eniten, mutta hinnat olivat jopa auton vuokraamista kalliimmat. Päätimme lopulta, että viikon, jonka vietämme Miamissa, kuljemme bussilla ja ostimme viikoksi bussipassin (30 dollaria / henkilö).
Suhailimmekin sitten heti bussilla menemään ympäri Miamia. Bussiyhteydet ovat Miamissa hyvät ja niillä liikkuminen on vaivatonta. Latasimme kännykkään
julkisen liikenteen kartan ja sen avulla liikkuminen onkin ollut todella helppoa. Bussikortin ostaminen kannattaa jos aikoo bussilla paljon liikkua, koska käteismaksulla maksettaessa vaihto-oikeutta ei ole ja kortti maksaa itsensä takaisin kolmella matkalla päivässä. Meidän kokemuksiemme perusteella voin suositella bussilla reissailua! Hauskaa kuin mikä ja näiden suorien katujen ja avenuiden keskellä eksymisen vaaraa ei juuri ole.
Kun bussikortti oli hankittu, oli ensimmäinen pysäkkimme keskustassa. Siellä suuntasimme ensin kahville ja eiköhän sitä heti viereiseen pöytään istu suomalaispariskunta, joka oli lomailemassa Miami beachilla ja saapuneet paikalle samana päivänä kuin me, tosin suoralla lennolla. Siinä puhuttiin ne normaalit
"Meitä suomalaisia on kyllä joka paikassa" ja
"Suomalaiset kyllä tunnistaa kaukaa" - keskustelut ja vähän siihen päälle, ennen kuin jatkoimme matkaa.
Ja me päädyimme lähellä olevaan paikkaan, mikä sai minut hihkumaan ilosta. Kirjastoon! Minä
rakastan kirjastoja. Kirjastot ovat minulle pyhättöjä,
koteja, ja ihastun joka kerta kun näen, että hommat hoidetaan niissä tyylillä.
Miami Dade -kirjastossa oli viihtyisät ja tilavat alueet lapsille ja nuorille, lukuisia työskentelypisteitä, upeaa taidetta useammalla seinällä sekä tietenkin mieletön kasa mielenkiintoisia kirjoja, jotka olisin halunnut lainata mukaan. Tuli samantien kotoisa olo siellä käymisen jälkeen.
Kirjastosta matka jatkui kadulle ja lopulta päädyimme bussilla matkustelemaan paljon keskustan ulkopuolellekin. Todistimme bussin ikkunasta erään nuorukaisen pidätyksen, mutta muuten päivä oli melko rauhallinen ja päädyimme vielä takaisin keskustaan piknikoimaan luksusveneitä katsellen.
Itse Miami downtown oli yllättävän hiljainen lauantaipäivänä. Niiden korkeiden talojen keskellä katujen rauhallisuus oli jopa outoa. Oletin, että kadut olisivat täydempiä, ihmiset kiireellisempiä ja äänet meluisia. Suurkaupungeille ominainen keskustan hälynä oli kuitenkin poissa.
Tänään onkin jo viimeinen kokonainen päivämme Miamissa. Huomiseksi olemme vuokranneet auton, jolla kurvailemmekin seuraavat 9-10 päivää. Olemme varanneet yhdeksi yöksi hotellin Homesteadista, läheltä Evergladesin kansallispuistoa, mutta muuten suunnitelmat ovat auki. Saa nähdä minne auton nokka meidät sieltä kuljettaa!
Enpä olisi ajatellut, että Miamissa voi kulkea noin kätevästi bussilla. Amerikka kun on tunnettu autoilijoiden maa! Mutta hyvä tietää tulevaisuutta varten, meilläkin kun saattaa ensi vuodelle pyrähdys Miamiin olla tiedossa ;)
VastaaPoistaOlen myös kaikkialta lukenut, että auton vuokraaminen on melkein välttämätöntä mikäli haluaa liikkua ympäriinsä. Tänne tullessa emme olleet ottaneet mistään liikkumisvaihtoehdosta tarkemmin selvää, joten yllätyimme, että busseja tosiaan kulkee 5-15 minuutin välein ja samaan suuntaan menee välillä montakin bussia, joista valita. Onneksi näin, tykkään kyllä myös autoilusta, mutta en niinkään kaupunkien sisällä, joten mieluummin liikutaankin täällä busseilla.
PoistaKiva kuulla, että olette ehkä tänne tulossa ensi vuonna :)!!
Onpas todella mukavan näköistä ja hyviä kuvia! Osa paikoista on meillekin tuttuja tosin jo liian monen vuoden takaa. Eka postauksessa kerroit aamukahvipaikan etsimisen alkaneen aamulla kasin aikoihin. Meillä uni loppui siellä jo viideltä eka aamuna ja kävimme toteamassa, että ei ole kahvilat auki siihen aikaan :) Käyttökelpoinen tieto tuo hyvin toimivat bussiyhteydet!
VastaaPoistaHaha, te olitte ajoissa! Me ei viitsitty ennen kasia lähteä ulos, mutta sekin oli liian aikaisin.. Mutta siitä se Miami sitten hiljalleen heräsi :).
PoistaTeidän pitää tulla tänne verestämään muistoja, jos edellisestä matkasta on pitkä aika!
Onpas kivannäköistä ja hienoja kuvia (:
VastaaPoistaKiitos Jenna :)
PoistaOi Miami ja niitä muistoja :D Hyvä tietää, että bussit kulkevat noin hyvin. Se jäi omalla matkalla kokematta kun jostain syystä ranta kutsui luo ja siihen sitten lösähdin... Mutta ehkä ensi reissulla pääsee vähän pitemmällekin ja bussi vaikuttaa kätevältä vaihtoehdolta!
VastaaPoistaNiin olet Miamissakin ollut :). Ranta on kieltämättä melko kutsuva, meillä aikaa oli tosin sen verran, ettei maltettu vain sinne jäädä. Tänne kelpaa matkustaa toistekin :)
PoistaVau, näyttääpä Miami siistiltä! Itseäni jenkkeihin matkustus on jo pitkään houkutellut (vaikka ketäpä ei). Löysin blogisi vasta nyt, tykkään tosi paljon ulkoasusta - oletko aina pitänyt postauksia "artikkelimuodossa" vai oletko joskus postannut ne pötköön perinteisen blogin tapaan? Kummasta tykkäät enemmän? T. Matkabloggaajakollega, joka itse pohtii blogin ulkoasun vaihtamista :)
VastaaPoistaKiva kun löysit tänne ja mukava kun kommentoit :). Blogisi näyttää ihanalta ja tutustun siihen ehdottomasti paremmalla ajalla! Ainakin kännykällä näyttää myös tyylikkäältä!
PoistaMuutin ulkoasua n. vuosi sitten ja sitä ennen oli tosiaan pötköön tekstit. Rehellisesti sanoen taidan tykätä enemmän juurikin siitä, että tekstit ovat peräkkäin. Varsinkin jos kännykällä lukee blogeja niin sitä arvostaa! Itsellä oli vaikeuksia löytää sopivaa blogiteemaa ja siksi päädyin nykyiseen. Pidän tästä, mutta siinä on ongelmansa (liian pienet kuvat, päivämäärien puuttuminen jne) ja olen harkinnut vaihtoa melkein yhtä kauan kuin tämä on ollut :D. Tosin kyllä artikkelimuotokin on kiva ja luen toki tällaisia samantyylisiä blogejakin :). En tiedä sitten millaisists ulkoasuista yleisesti tykätään enemmän, mutta kyllähän hyvää blogia tulee luettua oli ulkoasu millainen tahansa :)
Ah voi kiitos! Joo noh, minä vielä pohdin tätä ulkoasuasiaa. Jotenkin tuntuu, että tää artikkelimuoto ja blogien muuttuminen ylipäänsäkin enemmän normaalin webbisivun tyyliseksi saattaa kuitenkin olla se tulevaisuuden juttu, enkä halua jäädä kehityksen kelkasta, haha! Mutta toistaiseksi myös itse tykkään paljon pötköön kirjoitetusta, vaikka alankin jo tottua artikkelimuotoon.. hmm! Katsokaamme, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)
PoistaSiinä olet oikeassa, varmasti enemmän mennään sellaiseen magazine-tyyliin jatkossakin ja siitä vielä pidemmällekin. Blogit ovat muuttuneet todella paljon parissa vuodessa, joten eiköhän sama kehitys jatku! Itsellä olisi vaikka minkälaisia ideoita, mutta ei ole taitoa toteuttaa niitä :D. Ja oikeassa olet siinäkin, että kyllähän siihen uuteenkin tottuu. Ajan saatossa sitä kuitenkin sopeutuu ja lopulta unohtaa miltä edellinen näytti :).
PoistaKiv että joku muukin käy matkoilla kirjastoissa. Mä olen jo nuorena Suomessa liikkuessa käynyt eri paikkakuntien kirjastoissa ja se tapa on siirtynyt ulkomaan reissuille luonnikkaasti. Ne on niin kotoisia paikkoja ja niissä pääsee käymään myös WC:ssä näppärästi...
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että sinäkin käyt kirjastoissa matkoillakin! Ne on tosiaan mukavan kotoisia paikkoja, mieli lepää kirjojen keskellä. Ja vessassa pääsee nimenomaan käymään myös näppärästi, joidenkin kirjastojen yhteydessä on myös kahviloita, joissa on kivaa hengähtää hetki.
PoistaPilvenpiirtäjistä ja bussilla suhailusta tuli ihan Penang mieleen :D Kiva nähdä Miamista muutakin kuin rantakuvia. Jostain syystä itse Miami ei ole oikein koskaan itseäni vetänyt puoleensa, mutta ehkä se johtuu siitä kovin yksipuolisesta suppeasta kuvasta mikä siitä on muodostunut. Mielenkiinnolla siis seurailen matkaanne :)
VastaaPoistaHahaa, Penang <3.
PoistaKiva kuulla! Olen itseasiassa ajatellut samoin, Miami (beach) ei ole koskaan ollut niin järin puoleensavetävä. Mutta Miamin taideskene, Everglades ja muu osa Floridaa on kyllä kiinnostanut. Ja jos rehellisiä ollaan, en suosittelisi Miamia tai Miami beachia vain rantalomakohteeksi. Siihen on maailmassa kivempia ja halvempiakin paikkoja :). Eli samalla reissulla kannattaa kyllä tehdä muutakin, kierrellä Floridaa, lähteä risteilylle. Vaikka makunsa tietty jokaisella!
Siinä puhuttiin ne normaalit "Meitä suomalaisia on kyllä joka paikassa" ja "Suomalaiset kyllä tunnistaa kaukaa" - keskustelut ja vähän siihen päälle, ennen kuin jatkoimme matkaa.
VastaaPoistaSiis nauroin tälle ääneen. :D Niin totta, niin totta...
Haha :D. Tota kuulee lähes poikkeuksetta aina kun ulkomailla tapaa maanmiehiä, alkaa jo naurattaa kuinka moni ottaa asian esille :D. On meillä kyllä niin samankaltaiset kasvonpiirteet ja niinhän meitä suomalaisia vaan matkustelee joka paikassa.
Poista