Oletkos käynyt Heidelbergissä? 

Tämä kaunis kaupunki on yksi matkailijoiden suosikkikohteista Saksassa. Kaduilla kuulee useampia kieliä, turistirihkamaa myydään kojuissa ja selfie-tikun kanssa pyöriviä ihmisiä riittää erityisesti kaupungin linnan ja sillan luona.












Heidelberg, niin kehuttu paikka kuin onkin, onnistui yllättämään minut. Arkkitehtuuri on upeaa, värejä ei ole säästelty, kivoja kahviloita ja ravintoloita riittää ja keskustan seudun asuinkorttelit ovat tunnelmallisia ja saksalaisittain yllätyksiä täynnä. Saksassa ei ikinä tiedä mitä nurkan takana odottaa. Bileet kadulla, hylättyjä rakennuksia, joki talojen alapuolella katseilta piilossa (Speyerissä!), paikallisia olutkuppiloita pihamaalla, tarroja ja katutaidetta.









Heidelbergin kauniin keskustan lisäksi minuun teki vaikutuksen vehreät kukkulat ja metsä. Lyhyen kävelymatkan päässä, katselin kaupunkia korkeuksista ja kuljin metsäpoluilla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Tai olihan minulla seuranani iloisesti vikertävät linnut ja jaloissa vilisevät liskot.











Varsinkin ensimmäiset tuntini Heidelbergissä olivat VAU-huudahduksia toisensa perään. Eräs kaupungissa käynyt ystäväni kertoi pettyneensä Heidelbergiin. Upeassa, auringon säteiden täyttämässä satumetsässä mietin kuinka voi olla ihmisiä, jotka eivät vaikuttuisi luonnon kauneudesta ja sen eläimistä. Myöhemmin kävi ilmi, ettei hän ollut ehtinyt metsään asti. Kaupunki on silti vierailun arvoinen vaikkei poikkeaisikaan keskustan somilta kaduilta kauemmas.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

13 kommenttia:

  1. Heidelberg on ollut yksi suosikkini Saksan kaupungeista ja olen käynyt siellä usein niinä vuosina kun työskentelin toiminnanohjausjärjestelmistään hyvinkin tunnetulle SAPille - SAPin campushan on ihan siinä lähellä Walldorfissa, mutta useimmiten valitsin majoituksen Heidelbergissa, niin oli sentään illat aikaa kaupungissa.
    Valitettavasti noista vuosista alkaa olla jo kymmenen vuotta, työnantajan vaihduttua - ehkä olisi aika organisoida ihan privaatisti kertausreissu kaupunkiin!
    Heidelbergia hiukan vuosien takaa löytyy blogissa, jos jotain kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka hauska kuulla! Olet sitten ehtinyt tutustumaan kaupunkiin oikein ajan kanssa. Kyllä vaan on kaunis paikka. Oli ihanaa asustella tuossa lähettyvillä ja haluan kyllä tulla toistekin näihin maisemiin ja tutustua Heidelbergiin vielä paremmin. Ihana kaupunki!

      Lähde ihmeessä käymään muistoja verestämässä! Olisi kiva tietää miten on alue muuttunut kymmenessä vuodessa :). Kiitos linkistä!

      Poista
  2. Onpa kivan näköinen kaupunki. Täytyy laittaa muistilistalle kun ei ole niin kovin kaukana tyypillisimmästä Saksan vierailukohteestani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä! Kaupunkiin on loistavat yhteydet varsinkin Frankfurtista, mutta kauempaakin pääsee kätevästi ja nopeasti paikan päälle :).

      Poista
    2. Niin voisi vielä lisätä, että mikäli siis junat vain kulkevat :D. Tänä keväänä kun noita lakkoja on ollut ainakin neljä ja jokainen niistä on vaikuttanut omiin matkoihini niitä vähän pidentämällä tai minua muuten vain juoksuttamalla :D. Nooh, kaipa tämä on poikkeustilanne vaikka täälläkin paikallisesta VR:stä jaksetaan vitsiä vääntää.

      Poista
  3. Haluaisin niin asua joskus tällaisessa paikassa! Joskus sitä pistää ihan kateellisuuden puuskaksi kun kävelee 70-luvulla rakennetun Sodankylän keskustan läpi ja vain puuskuttaa miten voikaan olla rumia rakennuksia. Heidelberg ei näyttäisi huonolla säälläkään rumalta, aivan ihastuttavan näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteettisyyttä arvostavalle ihmiselle niillä asuinrakennuksilla on kummallisen suuri merkitys viihtyvyyteen. Olen vähän turhankin usein itsekin harmitellut kun Suomessa ei noista väreistä niin välitetä. Tosin Tampereella on nyt toisinaan talojen rempoissa huomattu se, että muitakin värejä on kuin harmaa, ruskea ja beige :D. Ehkä Suomi värittyy ja piristyy vielä :)! Tietysti arkkitehtuuri ylipäätään on toinen kauneuteen vaikuttava seikka ja kyllä itsekin tykkään Saksan arkkitehtuurista Suomea enemmän. Heidelberg on tosiaan ihastuttava millä säällä tahansa!

      Poista
  4. Saksa tuntuu olevan täynnä hienoja kohteita vaikka kaima joskus maasta ihan toista sanoi. Tämän vuoden suunniteltuun pitkään reissuun ei juurikaan Saksaa osu vaan se kierretään kahta sivua pitkin. Täytyis varmaan joku vuosi tehdä ihan sellanen Saksan ympärimatka että ehtii ajan kanssa nauttimaan sikäläisestä arkkitehtuurista, ilmapiiristä ja vapaudesta. Etenkin pienet saksalaiset kaupungit huokuu sellaista lämpöä ja tunnelmaa että monessa niistä voisi kuvitella taikka haaveilla asuvansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä! Tänne voisi hyvin tulla vaikka kuukausiksi kiertämään pieniä kyliä, luontokohteita ja isoja kaupunkejakin. Tekemistä, näkemistä ja kokemista riittää hyvin pitkäksi aikaa. Pidän myös kovasti tästä ilmapiiristä ja monessakin paikassa viihtyisi pidempäänkin.

      Poista
  5. Heidelberg on ehkä paras kaupunki, jonka olen tähän asti nähnyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei voi harmi ettei löydetty toisiamme aikaisemmin, olisi ollut hauskaa jos olisit toiminut oppaana kaupungissa :). Pirun upeassa kaupungissa asustelet!

      Poista
  6. Hei, olen vähän aikaa sitten muuttanut Heidelbergiin. Satuin äsken törmäämään blogiisi ja erittäin kiva näin. Täältähän mä saan kätevästi vinkkejä, että missä käydä lähiseudulla tutustumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että ihanaa! Mukava asuinpaikka sulla :). Toivottavasti vinkkejä löytyy! Koskakohan tulee mulle ikävä takaisin... Siellä päin riittäisi tutkittavaa vuosiksi eteenpäin!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!