Marraskuuhun mahtui paljon tunteita ja tapahtumia. Varsinkin näin jälkikäteen katsottuna sitä vasta tajuaakin kuinka paljon yhteen kuukauteenkin saa erilaisia kokemuksia mahtumaan. Tämänpäiväisen Instagram Travel Thursdayn merkeissä jaan marraskuun tapahtumia Instagram-kuvieni kautta.

KULISSIEN TAKANA LAIVALLA



Telakkamatka Silja Serenaden kyydissä oli ainutlaatuinen ja oli huisin hauskaa päästä kurkkimaan miltä konehuoneessa ja komentosillalla näyttää. Asiakkaista tyhjä laiva keskiyöllä oli mieleenpainuva kokemus. En malta odottaa, että pääsen risteilemään uudistuneella Serenadella tämän reissun jälkeen!

SUOMIRETKEILYÄ RAUMALLA



Pääsin itse #suomiretki-Nellan sekä paikallisoppaamme Saanan kanssa tutustumaan ensimmäistä kertaa Raumaan. Vanha Rauma on yksi Unescon kohteista ja on helppoa ymmärtää miksi. Upea alue! Suomiretkeily oli huisin hauskaa. Raumasta kirjoitin myös aiemmin.

ÄKILLINEN MENETYS



Äitini kissa sairastui veritulppaan ja lähti kissojen taivaaseen. En ole hetkeen menettänyt minulle ketään tärkeää ihmistä, mutta tiedän hyvin kuinka raastavaa se on, joten yllätyin omasta voimakkaasta reaktiostani kissan kuolemaan. Jos ei muuten muista olla kiitollinen, niin äkillinen kuolema aina muistuttaa siitä kuinka upeaa tämä elo tällä pallolla on ja kuinka onnekas sitä onkaan kun saa vieläkin näitä katuja terveenä talloa. 

REVONTULET LENTOKONEESSA



Kuukauden toinen blogimatka Finnairin kyydissä Lontooseen oli myös ikimuistettava ja kokemusrikas. Kaikki meni nappiin alusta loppuun, mutta aivan erityisesti mieleen jäi kaunis valaistus lentokoneessa. Revontulet olivat upea kokemus, sata pistettä suunnittelusta!

SOKERIÄLLÖTYS



Lontoosta Harrodsilta ostetun kuppikakun "nautin" vasta lentokoneessa paluumatkalla. En nykyään juuri syö makeaa, varsinkaan sellaisia supersokerisia syötäviä, joten kun laitoin tämän kuppikakun suuhuni, meinasin ihan totta sylkeä sen välittömästi takaisin rasiaan. Hieman liian makeaa tavaraa meikäläiselle ja valitettavasti se neljän punnan kuppikakku jouti melkein kokonaisena roskiin.

UPEA ENSILUMI



Olin matkalla matkabloggaajien pikkujouluihin Helsinkiin kun maa oli Tampereella jo valkoinen. Matkan varrella kuitenkin näin jo kinoksia! Maisemat olivat mielettömät. Kiitos taas kerran luontoäidille Suomen neljästä vuodenajasta.

MATKABLOGGAAJIEN KOKOONTUMISIA



Rauman lisäksi toisellakin blogimatkallani oli muitakin matkabloggaajia mukana ja muutaman kanssa jäimme Lontooseen yöksikin. Nella kulki matkassamme hetken ja lopun aikaa pyörimme Maaritin kanssa kaupungin kaduilla ja kaupoissa.

Heti Lontoon reissun jälkeen meillä oli myös äsken mainitsemani pikkujoulut Helsingissä ja vietimme iltaa porukalla baarissa asti. Älyttömän virkistävää reissata ja juhlia monipuolisella ja elämäniloisella porukalla. 

KOTI-ILTOJA YKSIN



Kynttilöitä on tänä syksynä ja talvena palanut useamman euron edestä kuin koskaan aikaisemmin. Aina vapaailtoina olen laittanut tunnelmavalaistuksen päälle ja nauttinut yksinolosta. Olen ollut hyvin sosiaalinen koko syksyn ja nauttinut jokaisesta hetkestäni hyvien ystävien ja uusien ihmisten kanssa, mutta koti-illat yksin ovat myös omanlaista luksusta.

MATKASUUNNITELMIA


Kummallista kyllä, en ole vieläkään haikaillut kauas lämpimään. Ensi vuoden alkupuoliskolle olen kuitenkin reissuja suunnitellut. Ensimmäiset pari matkaa on jo tiedossa, mutta aurinkoa ei niiltä kaupunkilomilta lähdetä hakemaan vaan kulttuuria ja katuseikkailuita. Loppuvuosi menee kuitenkin näillä näkymin kotimaan kamaralla.

Nämä kuvat löytyvät myös Instagram-profiilistani: curiousteea

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca - blogista. Ohjeet voit lukea täältä.

Nyt sitä ollaankin jo vuoden loppupuolella. Seuraavaksi sitten joulu! Ja vuodenvaihteen jälkeen alkavatkin taas uudet kuviot ja seikkailut elämässä. 


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

26 kommenttia:

  1. Revontulet lentokoneessa, aika mahtavaa! Ja tuo ensilumi-kuva. Niin kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vain olekin! Uniikki ja loistava idea. Luminen maisema on kaunis!

      Poista
  2. Ah, kuolasin kyllä noita kuppikakkukuvia jo instassa, toi mustikkajuttu näyttää niin herkulle :) Vaikka ulkomailla käykin helposti niin, että monet jutut näyttää ihan mielettömän hyville ja sitten ne onkin vain sokerin makuisia eikä yhtään hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolattiin kanssa oikein kunnolla siellä tiskin edessä Maaritin kanssa :D. Niin herkullisilta näyttivät kaikki.

      Olisi varmaan pitänyt valita tuo mustikka kun sitäkin kauan harkitsin. Tosin tiedä sitten olisiko se ollut yhtään parempaa :D. Minulle käy usein samoin ulkomailla, eli moni kakku päältä kaunis, mutta sitten suuhun päästyä ne maistuvat aivan liian makealta.

      Poista
  3. Voi kuppikakkua! Oikein mukavalta ja tapahtumarikkaalta sinun syksysi vaikuttaa (ei lasketa tähän kisun poismenoa). Meilläkin on pieni Lontoo -kuume kutkutellut jo jonkin aikaa.. Mukava seurata mihin seuraavaksi suuntaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätti oli siltikin vaikka pahalta maistuikin :D. Toivottavasti pääsette matkustamaan Lontooseen pian :). Kommenttien vastaamisen jälkeen alankin suunnitella seuraavia reissuja, joten ehkä saan bloginkin puolelle niistä jotain piakkoin :)

      Poista
  4. Kyllä on naista viety ja kuukauteen mahtunut paljon, niin iloa kuin suruakin! Eläinystävän poismeno voi ottaa todella koville, osanotto <3 Aivan upean näköinen tuo ensilumi, tänne Helsingin keskustaan emme ihan yhtä hienoja kinoksia saaneet... samoin kuppikakut aiheuttivat pienen kuolausreaktion :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Henna <3. En olisi uskonut, että voi vaikuttaa niin paljon kun en ole näin aikuisiällä koskaan lemmikkiä menettänyt, mutta niin sitä kiintyy eläimiinkin vuosien saatossa.

      Toivotaan, että lumi tulee vielä takaisin ja eteläänkin siinä samalla. Tosin kaupunkien keskustoissa ne kinokset nyt jäävät pakostikin vähemmälle :D

      Poista
  5. Aikamoinen kuukaus sulla takana! Muutenkin tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Ja mukavaa joulun odotusta :)

      Poista
  6. Ihanan aktiivisena oot onnistunut pitämään itsesi marraskuun, tuon pimeimmän ja kamalimman kuukauden aikana! Meni varmaan mukavan nopeasti sen ansiosta :) Tosin osanotto täältäkin kisun poismenon johdosta <3 Noita Finskin koneen revontulivaloja ihailin jo sun Instasta (kuin myös lumikuvaa, LUNTA PLIIS HELSINKIINKIN!) - ne on tosi makeen näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuu ei kuulu kyllä (yleensä) omiinkaan lemppareihini, mutta kun sen täyttää kivoilla tapahtumilla niin hauskan saa siitäkin :). Kiitos osanotosta <3

      Revontulet ovat iiiihanat! Niin tuolla lentokoneessa kuin taivaallakin :)

      Poista
  7. Osanottoni kissimirrin menetyksestä <3 Lemmikin, oli se sitten vanhempien tai oma, menetys on aina yhtä surullista... Läheisistä ihmisistä puhumattakaan, joten olen ihan samaa mieltä. Kiitollinen saa olla siitä, että täällä tallaillaan katuja terveinä ja onnellisina! Kiireinen marraskuu on just hyvä! Eipähän ehdi paikoilleen jäädä synkistelemään pimeyttä ja vesisadetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Rimma <3. On se surullista, eräänlaisen aikakauden loppu sekin kun perheessäkin pitkään ollut.

      Ja totta todellakin, marraskuuksi on hyvä haalia kaikenlaisia tapahtumia ja tekemistä niin ei tule matkahaaveiltua kaukomaille :D

      Poista
  8. Olen pahoillani kissan pois menosta. <3 Lemmikit ovat niin rakkaita.
    Kunpa tänne etelään saataisiin tuollainen kaunis lumipeite, jonka onnistuit jo Tampereella näkemään. Sitä odotellessa tunnelmallista joulun odotusta ja lisää kynttilöitä pimeyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika <3! Toivotaan, että lumi palaa pian takaisin ja leviää koko maahan. Sitä ennen haetaan joulun ja talven tunnelmaa kynttilöillä ja valoilla :). Tunnelmallista joulun odotusta sinullekin.

      Poista
  9. Voihan kissi! <3

    Mä hengästyin jo pelkästään sun marraskuusta lukemalla, paljon on mahtunut lyhyeen aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä siinä vielä kaikki :D. Toisaalta esim. kuukaudessa ehtii vaikkapa tien päällä tapahtua paljon enemmänkin.

      Kissan poislähtö oli kyllä hieman masentavaa vaikka Pariisin tapahtuminen jälkeen tuntui jopa vähän tyhmältä surra kissaa. Mutta minkäs teet, on ne rakkaita vaikkei niiden kanssa kotia jaakaan <3

      Poista
  10. Sinulla on ainakin riittänyt reissulääkettä pimeässä marraskuussa, kuulostaa kivalta kuukaudelta kaikkine tapahtumineen :) Lemmikeistä luopuminen voi olla tosi raskasta, osanottoni siitä. Itse jouduin lähtemään maalle just tuolloin pikkujouluviikonloppuna, mutta lumen takia se ei lopulta haitannut yhtään, kun Helsingissä tuli tietysti silloin vettä! Toivottavasti saatais lunta takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi, että missasit pikkujoulut! Vol kakkonen tosin onkin jo parin viikon päästä :). Ja Matkamessutkin lähenevät.

      Toivotaan tosiaan, että lunta tulisi tänä talvena runsaasti!

      Poista
  11. Lämmin osanotto <3

    Ja muutoin: huh! Aikamoinen kuukausi. :) Kiitos vielä uudemman kerran ihan mainiosta matkaseurasta kahteen otteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nella <3

      Ja kiitokset vielä matkaseurasta, oikein kahteen otteeseen :). Mikähän tulee oleman meiän seuraava yhteinen reissu :)

      Poista
  12. Voi itku, osanottoni kisun poismenon johdosta. Muistan oikein hyvin kun meidän kaksospojista toinen vuosi sitten lähti kisujen taivaaseen. Kahteen viikkoon en varmaan astunut ovesta pihalle, porasin vaan silmät päästäni neljän seinän sisällä. Nyt meinaa itku tulla tämän 1-vuotiaan tenavan kanssa, joka ei opi kissan käytöstavoille millään! :D Ah, joka tapauksessa, mieletön marraskuu sulla takana. Oli huippua muuten nähdä sen aikana kahdesti! Tosin jälkimmäinen kerta meni vähän... no, sanotaan että ohi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saana! Oi pikkuista <3. Niin nuorena lähtenyt. Eiköhän toinen jossain vaiheessa opi kissan käytöstavoille vai eikös se menekään niin, että he nyt tekevät mitä lystäävätä :D

      Oli tosi huippua nähdä kahdesti! Kiva, että lähdit Helsinkiin! Vaikka varsinkin seuraavana päivänä sosiaalinen antini ei ollut sitä kaikkein parasta :D. Saatan myös välillä nauraa sille muistolle kun istut aika ankean näköisenä hotellin aamupalapöydässä :D. Voi raukkaa, ajattelin silloin, mutta nyt jo nauran sille muistikuvalle :D

      Poista
  13. No on ollut aika tapahtumarikas kuukausi. Onneks suurin osa jutuista kivoja, sydän kissalle. <3 Ah mä oisin nyt ihan fiiliksissä jostain Harrodsin kuppikakusta, vaikka herkkulakon jälkeen vois tuntua vähän liian sokeriselta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3. Tuota tapausta lukuunottamatta oli kyllä mahti kuukausi. Herkkulakon jälkeen Harrodsin kuppikakku voisi olla vähän liian raju paluu herkkujen maailmaan :D

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!