Syyskuu on vuoden kaunein

Syyskuu, yksi kauneimmista kuukausista, on täällä. 

Luonto senkun kaunistuu päivä päivältä ja jatkuvasti kuulen itseni huokailevan kuinka kaunis Suomi voikaan olla. Teimme ystäväporukalla jo perinteeksi muodostuneen mökkireissun viime viikolla ja kävimme sienessä sekä marjassa. Mökkireissu oli taas kerran loistava ja mieli levännyt sieltä lähdettäessä.








Kaipuu on silti ollut myös pohjoiseen. Jo elokuun alusta olen haikaillut ruskamatkalle Lappiin. Viime syksynä olin Visit Swedenin  kutsumana muutaman päivän pressimatkalla Ruotsin Lapissa Björklidenissä ja reissu oli yksi vuoden parhaimmista. Hetken jo harkitsin osallistuvani eräälle toiselle seuramatkalle pohjoiseen, mutta reissun ajoitus ei vain sopinut omiin aikatauluihini vaikka kuinka käänsin ja väänsin. Onneksi ehdin nauttia metsästä ja ruskasta täällä Pirkanmaalla.

Tuo Ruotsin reissu on ollut jollain tavalla erityinen. Hassua miten tavallaan niin pienet asiat laittavat pääkopassa asiat ensin sekaisin ja sitten järjestykseen. Elämässähän kohokohtia tulee ja reissut kuuluvat niihin tietysti, jotkut matkat isommin kuin muut. Viime syyskuu vain oli niin mainio kaikin puolin ja tuntuu, että siitä kuukaudesta alkoi aivan uudenlainen vaihe elämässä kun pääsin sinkkuelämänkin makuun oikein kunnolla.








Matkan mahdollisti Visit Sweden


Ruotsin reissulla tein muutamia asioita ensimmäistä kertaa, kuten käväisin jäätiköllä ja pääsin istumaan helikopterin kyytiin. Tapasin myös ensimmäistä kertaa Saanan ja vietin laatuaikaa myös ennestään tutun Panun kanssa. Reissu toimi loistavana aloituksena mahtavalle syksylle ja talvelle.

Nauttikaahan syksystä! Ja muuten, mikäli olette Tampereen suunnalla loppukuusta, niin muistakaa, että Tampereen päivää juhlitaan 30.9.-2.10.2016!


Legoland - hauska paikka aikuisillekin

Legoland* kutsui pienen ryhmän matkabloggaajia Legolandiin muutamaksi päiväksi. Nyt kun Finnair aloitti suorat lennot Helsingistä Billundiin, niin puistossa vierailusta tuli entistä helpompaa meille suomalaisille.






Legoland on ollut oma haaveeni lapsesta saakka, mutta matka on ollut suunnitelmissa vasta muutaman vuoden. Aina se on kuitenkin kaatunut johonkin, joten kutsu tuli loistavaan aikaan. Minä otin mukaani siskoni ja hänen kuusivuotiaan poikansa, joka elää tällä hetkellä suurta lego-villitystä. Muutama vuosi takaperin hänen synttärinsä teemanakin oli Lego, joten oli hienoa olla mukana toteuttamassa pojan(kin) unelmaa.

Lentomme lähti Helsingistä kahdeksan aikoihin ja perillä Billundissa olimme paikallista aikaa tunnin myöhemmin. Lentokenttä sijaitsee kätevästi vain muutaman minuutin päässä Legolandista. Alueella on useampia hotelleja, mutta me yövyimme itse Legoland Hotellissa aivan alueen vieressä. Hotellista oli oma sisäänkäynti alueelle, mikä osoittautui todella käteväksi ja aikaa säästäväksi.

Jo hotelli on suloinen. Huoneisiin on panostettu toden teolla ja ihastuimme erityisesi yksityiskohtiin. Yövyimme merirosvohuoneessa, jonka teema soveltui varsinkin meidän porukalle hyvin. Huoneessa oli TV, josta tuli lego-ohjelmia jatkuvalla syötöllä, sängyllä odottivat lego-yllätykset perheen pienelle ja hyllyltä löytyi legoja pari laatikollista. Aika ei tullut tylsäksi hotellihuoneessakaan.







Legoland oli juuri niin kiva kuin odotinkin sen olevan. Pienoismallit ovat pirun söpöjä ja jo niitä tuijottamalla saa aikaa hyvin puistossa kulutettua. Meillä oli puistossa aikaa puolitoista päivää, saapumispäivämme sekä yksi kokonainen päivä. Se oli sopiva aika puiston läpikäymiseen.

Parhaat laitteet näin aikuisen silmin olivat Polar X-plorer sekä Private Splash Battle, joista jälkimmäinen nousi rytinällä omaksi suosikikseni. Kuinka hauskaa voi vesisota olla? Laitteen hauskuus on siinä, että hekin, jotka eivät ole itse laitteessa, voivat ulkopuolelta osallistua ja ampua laivoissa olevia. Ja hupi on tietysti hauskinta juuri silloin kun ampujia riittää! Oli mahtavaa katsella kuinka ei vain lapset, vaan aikuiset miehet ja naiset ulvoivat naurusta ampuessaan meitä veneessä olevia ja kastuessaan myös itse.












Puistossa oli kahviloita hyvin ja meidän aikana suuria jonoja niihin ei onneksi ehtinyt syntyä. Laitteisiin jonotusajat vaihtelivat; joihinkin pääsi suoraan kävelemään sisälle, toisissa luki 30-40 minuuttia, mutta 15-20 min taisi olla pisin mitä me odottelimme. Matkassa mukana ollut Kohteena maailma-blogin Rami oli ollut puistossa aiemmin, joten toisena päivänä teimme heti puiston avauduttua täsmäiskut suosituimpiin laitteisiin, kuten Ninjagoon, ja pääsimme ensimmäisen tunnin aikana käymään useamman laitteen lävitse ilman jonottamista.

Nyt on yksi lapsuuden haave toteutettu! Ja tiedoksi muillekin lapsenmielisille; paikka on tosiaan kiva ihan aikuistenkin kesken kuten muutkin huvipuistot. Hupia riittää takuulla kaikenikäisille, mutta mikäli halajaa kaikkiin laitteisiin, pitää pituutta olla varressa vähintään 120 cm.













Käytännön infoa

Finnair lentää Helsingistä Billundiin suoraan, mutta toki Kööpenhaminankin kautta pääsee. Suorien lentojen hinnat vaihtelevat,  mutta elokuussa 2016 ne pyörivät n. 130-220 eurossa. Huvipuisto on kätevä yhdistää myös Euroopan roadtripille, kuten oli oma suunnitelma joskus, ja lähteä matkaan Tukholmasta.

Hotel Legoland on kallis, vaikkakin hieno hotelli loistavalla sijainnilla. Alueella on kuitenkin muitakin majapaikkoja. Huvipuistoliput kustantavat noin 44 euroa lapselta ja 47 euroa aikuiselta portilta ostettuna, mutta netistä hankittuna ne saa edullisemmin. Ajankohtaiset hinnat voi tarkistaa ja liput ostaa Legolandin sivuilta.

Lähistöllä on myös mm. vesipuisto Lalandia, joten tekemistä riittää useammaksi päiväksi. Itse Billundin kaupunki on pieni, mutta suosittelen sitä iltaisen kävelylenkin kohteeksi. Matkalla voi ihastella vaikkapa erilaisia patsaita, joita löytyy yhden kävelytien varrelta.

Lisää postauksia Legolandista voit lukea blogeista; Lähtöselvitetty - Viisivuotiaan kanssa Legolandissa, Lapsiperheen matkat - Tehoisku LegolandiinLähtöportti - Koko perheen Legoland ja Life in order - Omalla autolla Legolandiin.

*Reissu toteutettu yhteistyössä Legolandin kanssa.