Toronto, jonka metropolialueella asuu suunnilleen yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa, ei tarjoa montaakaan maailmankuulua nähtävyyttä. Tekemistä ja näkemistä kaupungissa kuitenkin riittää. Tässä muutama vinkki kaupunkiin.

1. Ontario Science Center on paikka uteliaille

Toronton tiedekeskus sijaitsee hivenen kauempana keskustasta, joten me kuljimme paikan päälle julkisilla. Niitä onneksi menee usein, mutta suoraa yhteyttä emme löytäneet vaan jouduimme vaihtamaan kulkuvälinettä puolivälissä matkaa päästäksemme perille. Paikka on kuitenkin matkan arvoinen.

Tiedekeskus on valtava ja siellä saa hyvin kulumaan aikaa. Mekin kiertelimme museota noin neljän tunnin ajan emmekä kaikkea katsoneet ajatuksella. Ontario Science Center on juuri niitä museoita missä lapsetkin viihtyvät, koska paikan päällä pääsee kokeilemaan vaikka mitä. Haluaisitko sinä testata kuinka hyvä olet valehtelemaan tai flirttailemaan? Kiinnostaako tietää miltä näytät kolmenkymmenen vuoden päästä? Halajatko päästä tuntemaan sademetsän kosteuden ihollasi? Tiedekeskuksella pääset kokeilemaan vielä paljon enemmän. Kaikki laitteet eivät olleet ihan niin moderneja kuin olisin toivonut, mutta tarjonta on niin valtavaa, että meidän menoa se ei haitannut.

2. Stand up - esityksiä pääsee katsomaan edullisesti

Huumorin ystävä arvostaa sitä, että stand up-esityksiä löytyy Torontosta joka illalle. Me päätimme käväistä katsomassa stand uppia toisena iltanamme Torontossa. Buukkasimme vahingossa liput komediaklubille, joka sijaitsi keskustan sijasta Erlingtonissa, reilun kuuden kilsan päässä majapaikastamme. Taksi kuitenkin vei perille ja esitystä pääsimme katsomaan huikeaan 11 dollarin hintaan.

Lippujen osto onnistui kätevästi Absolute Comedyn sivuilta muutama tunti ennen showta tai paikan päältä, mikäli lippuja on jäljellä. Esitys Absolute Comedyssa oli todellakin rahan ja taksimatkan arvoinen. Taksin sijaan paikan päälle pääsee myös metrolla, jolla me kuljimme paluumatkan (ja vahingossa pummilla, koska kiersimme metrolle takakautta). Harkitsimme myös Yuk Yukin klubia stand upin katsomiseen, koska sinnekin oli saanut edullisesti lippuja.













3. Casa Loman historia on kiehtova ja miljöö upea

Casa Loma on hieno linna ja kiehtova vierailukohde. Linnassa on kuvattu useita elokuvia ja se seisoo jykevästi hienolla paikalla Toronton pohjoispuolella. Linnasta kirjoitin jo aiemmin tekstin Historian havinaa torontolaisessa linnassa.

4. CN Towerista näet lähes koko Toronton

Toronton keskustassa seisova, kerran maailman korkein rakennus, CN Tower on mukava vierailukohde mikäli haluat nähdä maisemia korkeampaa. Tornissa on myös pieni lasilattia, josta on suora näkymä alas. Uskaliaimmat voivat sitten seistä, maata tai hyppiä sen päällä. Lasilattia on kuitenkin pienehkö ja näkymät alas eivät olleet ihan niin huikean hienot kuin mitä etukäteen oletin. Tornissa vierailuun se tuo kuitenkin kivan, erikoisen lisän.

5. Urheilu on paikallisille elämäntapa

Toronto on urheilufanille melkoinen unelma. Urheiluareenat sijaitsevat keskustassa, urheilubaareja on paljon ja urheilun fanitus näkyy myös paikallisten pukeutumisessa ja sporttiliikkeiden määrässä. Jos meillä oli vuosi sitten New Yorkissa vaikeuksia löytää kunnollista urheilupubia niin Torontossa tarjontaa oli kyllä mukavasti. Monissa peruspubeissakin näytti olevan useampi ruutu eri lajeille.

Me kävimme vain yhdessä matsissa, mutta Maple Leafs vs. Winnipeg -pelissä oli fiilis kohdallaan. Jääkiekkomatsi oli mahtava kokemus, jonka kruunasi tietysti illanvietto urheilubaari Loose Moosessa muutaman Winnipegin fanin kanssa. Matkaseuralaiseni osti liput Ticketmasterin sivulta heti kun olimme lennot varanneet, eli useamman kuukauden etukäteen, ja mitään halpaa huvia homma ei ole. Itselleni urheilutapahtumat ovat kuitenkin tähän mennessä olleet aina rahan arvoisia elämyksiä, joten tosifanille varmaan sitäkin enemmän. Tämäkin matsi tuo heti mieleen mahtavia muistoja ja oli kokemuksena upea. Mikäli urheilun perässä matkaaminen kiinnostaa, kannattaa lukaista esimerkiksi Kohteena maailma -blogin kirjoittajan Ramin postaus Näin järjestät penkkiurheilumatkan Jenkkeihin.













6. Katutaide kaunistuttaa Toronton katuja ja kujia

Toronton katutaiteesta olen kuullut paljon hyvää jo vuosien ajan ja olin merkinny karttaan muutamia paikkoja, joissa olisi kiva käydä taidetta katsomassa. Katutaidepiireissä kai melko tunnettu Graffiti Alley on yksi vierailukohde katutaiteen ystäville, mutta melko lyhyt kadunpätkä eikä lopulta kovinkaan säväyttävä. Sitä lähellä olevilta kaduilta kuitenkin löytyy paljon lisää katutaidetta ja melkoisen upeita kuvia. Torontossa katutaidetta on muutenkin helppoa löytää, varsinkin kun lähtee ydinkeskustasta pois. Vaikka sovelluksen avasimme hotellilla vain muutaman kerran niin kerrottakoon silti vinkkinä muille pelaajille; Pokemon Go kertoo lukuisten taideteosten sijainnit.

7. Kensington on hipstereiden kokoontumispaikka

Kensingtoniin suuntaavat katutaiteen, kasvisruoan, pienten krääsäputiikkien ja kivojen kahviloiden ystävät. Alueen koko oli ehkä pienoinen pettymys, se kun ei lopulta kovin suuri ole, mutta se on siltikin kiva paikka käydä ja pysähtyä. Kalliiden kauppojen seassa on kivannäköisiä, pieneen tilaan meneviä kahviloita ja ravintoloita. Talojen värit ovat myös mukavan pirteitä.

Matkamme sijoittui talviaikaan minkä vuoksi emme esimerkiksi piknikoineet puistossa, hengailleet rannalla taikka harkinneet pyöräilyä. Seuraavia kohteita kylläkin harkitsimme, mutta lopulta emme niihin menneet:

8. Art Gallery of Ontario; ilmainen sisäänpääsy keskiviikkoisin kello 18-21
9. Steam Whistle Brewing; keskustassa oleva panimo
10. Railway Museum; Toronton rautatiemuseo











Torontossa on helppoa liikkua kävellen

Kyseessä ei ole kovin iso kaupunki ja Toronto on varsin matala. Kaupungissa oli miellyttävää liikkua jalkaisin ja ihanaa, että toisin kuin vaikka New Yorkissa tai Miamissa, muutkin ihmiset myös tekevät niin. Kävellen näkee kaupunkia, eksyy pienille söpöille kujille ja löytää kivoja kuppiloita helpommin.

Julkinen liikenne kuitenkin toimii myös, helmikuussa 2017 yksittäinen lippu maksoi 3,25 dollaria, mutta ainakin metroasemilla myytiin tokeneita tätä edullisemmin kun osti useamman kerralla. Lisäksi päiväpassin sai helmikuussa 12,50 dollarilla ja viikonloppuisin ryhmäpassilla pääsee kaksi ihmistä matkustamaan tuolla 12,50 dollarilla päivän ajan. Viikkopassia me emme harkinneet, koska tiesimme, että kävelemme paljon ja vuokraamme autonkin päiväksi tai kahdeksi.

Harkitse Toronto City Passia mikäli aiot vierailla useammassa turistikohteessa. Passista saa lisää tietoa CityPassin sivuilta.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava vinkkilistaus! Torontossa olisi mukava joskus käydä. Mahtavaa, että siellä voi hyvin liikkua kävellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Jenni! Se on mahtavaa. Kaupungit, joissa juuri kukaan ei kävele, ovat niin paljon tylsempiä.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!